Tunnustusten keräämisestä sirpaleenkerääjän arkeen, neulottuihin päiväkirjoihin ja monsteriasuihin – kolmatta kertaa toteutettavassa Generation-triennaalissa nuorten taiteilijoiden suhde luovuuteen on jälleen monitaiteinen ja ennakkoluuloton. He liikkuvat eri taiteenlajien välillä vapautuneesti ja määritteitä paeten.

Näyttelyn taiteilijoista osa on taidekouluihin juuri päässeitä tai siellä jo opiskelevia. Osa taas on kiinnostunut taiteen tekemisestä viime vuosina. Tekijöitä yhdistää kuitenkin se, että kaikki ovat ainutlaatuisessa elämäntilanteessa, jossa heillä on vapaus kokeilla ja etsiä omaa taiteellista kieltä.

Taiteilijoiden eri taustat muodostavat yhdessä rikkaan ja monimuotoisen kokonaisuuden, jossa heidän taiteellinen äänensä tulee kuulluksi. Keskeisessä roolissa ovat ennen kaikkea tämän sukupolven kokemukset eletystä elämästä ja pohdinnat nykymaailman tilanteesta.

Näyttelyn taiteilijat etsivät teoksissaan uusia tapoja lähestyä tämän päivän suurimpia kysymyksiä. Moni kääntää katseemme luonnon tilaan ja ihmisen ja luonnon väliseen yhteiseloon. Miten voimme muuttaa suhteen, jossa toinen on jatkuvasti kärsinyt ja toinen on siitä hyötynyt?

Myös muita yhteiskunnan rakenteita halutaan paljastaa. Elämmekö yhteiskunnassa, jossa jokainen voi ilmaista itseään vapaasti ilman, että altistuu tietyille odotuksille? Tekemällä sukupuoli-identiteettiin, ulkonäköön ja pukeutumiseen liittyviä normeja näkyviksi taiteilijat vievät meitä eteenpäin totuttujen käsitysten kyseenalaistamisessa.

Maailmanlaajuisen pandemian aiheuttamat tuntemukset ja digiuupumus ovat aiheita, joita moni näyttelyn taiteilija pohtii ja käsittelee taiteen avulla. Yksi löytää pakopaikan arjen lohduttomuudesta kirjakaupasta, josta hän tekee pahvisen pienoismallin. Toinen taas palaa mielessään lapsuuden leikkipaikkoihin ja käsittelee omia muistojaan askartelemalla kummallisia asuja.

Teoksia on syntynyt myös tarpeesta tehdä masennuksen ja ahdistuneisuuden kokemusta paremmin ymmärrettäväksi. Tätä avaa muun muassa teos, joka simuloi algoritmien avulla ahdistuksen kehollista kokemusta ja visualisoi vaikeiden tunteiden muodostumista. Esitystaiteen teokset taas kutsuvat meidät lempeästi ulos kuplistamme kokemaan taidetta yhteisenä kokemuksena.

Näyttelyhaku oli auki 15–23-vuotiaille tekijöille, joilta tuli yhteensä 1004 teosehdotusta. Intohimoisista ja tasokkaista hakemuksista raati on valinnut mukaan näyttelyyn 50 taiteilijaa ja työparia. Seitsemänhenkiseen juryyn kuuluivat puheenjohtaja, koreografi ja ohjaaja Ima Iduozee, Generation 2020 -näyttelyn taiteilijat Anna-Karoliina Vainio ja Alex Luonto, Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio sekä näyttelyn kuraattorit Anastasia Isakova, Krista Mamia ja Laura Porola.

Alfred Aalto  
2002, Helsinki

Alfred Aalto on valokuvaaja, jolle muotokuvaus on erityisen tärkeä tapa käsitellä omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Luonto, eläin- ja ihmisoikeudet, lapsuus sekä unet ovat taiteilijalle keskeisiä teemoja, ja näitä aiheita hän tarkastelee teoksissaan etenkin niissä esiintyvien esineiden, ympäristön, vaatetuksen sekä värimaailman kautta. Hän kuvailee usein töitään katkeransuloisiksi, sillä niiden hempeästä tunnelmasta huolimatta, ne käsittelevät monesti raskaitakin teemoja.

Hame kuuluu kaikille
2021, valokuvasarja

Hame kuuluu kaikille kuvastaa tuntemuksiani sukupuoli-identiteetistäni. Valokuvaus on minulle tärkeä tapa selkeyttää itselleni asioita, joita en osaa muuten ilmaista. Teossarja on auttanut minua hahmottamaan sitä, mitä sukupuolikokemus merkitsee minulle.  

Jokaisella kuuluisi olla oikeus ilmaista itseään ilman pelkoa ja häpeää. Jokaisen kuuluisi voida itse määritellä, miten kokee sukupuoliroolitetut asiat omalla kohdallaan sen sijaan, että yhteiskunta määrittää ne meidän puolestamme.

Kuvat: Jarno Jussila, Alfred Aalto

Bayonle Adelakun
2001, Helsinki   

Bayonle Adelakun on Suomessa työskentelevä itseoppinut taiteilija, joka opiskelee tällä hetkellä kaupallista alaa. Hän on maalannut vuoden 2020 lopulta alkaen hakeuduttuaan taiteen pariin osittain pandemian innoittamana. Taiteesta on tullut Adelakunille itsen ilmaisemisen ja löytämisen muoto. Öljyväritöissään hän pyrkii ilmaisemaan tunteita surrealistisissa ja abstrakteissa hahmoissa. Hänen työskentelyään motivoivat henkilökohtaiset kokemukset ja tunteet, joita on vaikea käsitellä.

Juurtunut I
2021, maalaus

Hiljaa
2022, maalaus

Minua kiehtoo ajatus intensiivisyydestä ja siitä, kuinka tuoda se esiin värien ja sommittelun avulla. Hahmoni syntyvät ristiriitaisesta halustani maalata ihmisiä. Koettelen kehon ja abstraktion rajoja ja leikittelen käsitykselläni täydellisyydestä.  

Motivaationi kumpuaa vääristymistä, tunteista, joita en valinnut. Siksi teen maalauksistani niin todellisia kuin on tarpeen. Ne sisältävät hienovaraisia viittauksia eksistentiaalisiin koettelemuksiin, joita käyn läpi. Kaiken muun jätän pois. Ne ovat määrittelemättömiä, mutta jotenkin minä olen niissä läsnä. Kiinni jääneenä. 

Hahmot ovat olemassa tyhjiössä. Niiden maailma ei ole samanlainen kuin meidän. Minua miellyttää tämän rajan vetäminen, sillä se on sopivan etäännytetty. Se vapauttaa assosiaatioista ja tekee subjektiivisesta objektiivista. 

Kuvat: Jarno Jussila, Bayonle Adelakun

Mimmi Ahonen 
1999, Helsinki/Tampere/Uurainen  

Mimmi Ahonen on kiinnostunut kaikesta kliseisestä, säälittävästä, surullisesta ja marginaalisesta. Hänen teoksensa ovat useimmiten tekstiä, esityksiä tai installaatioita ja lähes aina ne syntyvät liikuttumisen kautta. 

Tällä hetkellä Ahonen opiskelee dramaturgiaa ja näytelmän kirjoittamista Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa sekä työskentelee tamperelaisessa esittävien taiteiden kollektiivi Ivassa.

Tämä on tunnustus
2022, julistesarja

Olen kiinnostunut tunnustamisesta tarpeena ja tapahtumana. Syntyykö se tarpeesta saada jotakin ulos vai tarpeesta saada vastineeksi ratkaisu? Missä kohtaa tunnustaminen päättyy? 

Ympäri Suomea olen tarjonnut ihmisille mahdollisuuden tunnustaa mitä vain. Olen käynyt festareilla, toimistossa, kappelissa, kirjastossa ja kotibileissä. Tunnustukset on kirjoitettu paperille ilman tietoa siitä, milloin tai kenen toimesta ne tullaan lukemaan. 

Näyttelytilassa ne tulevat kuulluksi. Tunnustukset on irrotettu tunnustajista ja museon seinällä ne esiintyvät omina olioinaan. Kenties tässä itsenäistyneessä muodossa tunnustukset eivät enää kuitenkaan tarvitse mitään – päinvastoin, kenties niillä on jotain annettavaa. 

Kuvat: Jarno Jussila, Mimmi Ahonen

Robin Berende & Antti Järvelä
2003 & 2004, Kirkkonummi   

"Hei btw, pelaaksä minecraftii?", on lause, joka aloitti Robin Berenden ja Antti Järvelän välisen ystävyyden ja yhteistyön. Berende ja Järvelä päätyivät erinäisten sattumien kautta nykytaiteen kentälle. Heidän työssään yhdistyy kaiken maailman sen hetkiset hyperfiksaatiot ja jonkinlainen teatterihörhöilyn ja kontakti-impron huuruinen tarinankerrollisuus tai sen puute. Järvelän ja Berenden voi vapaa-ajallaan löytää joko tietokoneelta pelaamasta tai solmiutuneena isoon kelaan erinäisiä valo- ja äänikaapeleita. Isoimmat ja vakavimmat päätökset he tekevät mieluiten Hesburgerissa kello 23 jälkeen.

F41.1
2023, audiovisuaalinen installaatio

01001100 01110101 01101011 01101001 01101111 01101100 01100001 01101001 01110011 01101001 01110011 01110100 01100001 00100000 00110010 00110001 00101100 00110101 00100000 00100101 00100000 01101011 01101111 01101011  01100101 01100101 00100000 01101011 01101111 01101000 01110100 01100001  01101100 01100001 01101001 01110011 01101001 01100001 00100000 01110100  01100001 01101001 00100000 01110110 01100001 01101001 01101011 01100101 01101001 01110100 01100001 00100000 01100001 01101000 01100100 01101001  01110011 01110100 01110101 01101110 01100101 01101001 01110011 01110101 01110101 01100100 01100101 01101110 00100000 01110100 01110101 01101110 01110100 01100101 01101001 01110100 01100001 00101110 00100000 </ymmärrätkö_minua?/> 

Kuvat: Jarno Jussila, Robin Berende & Antti Järvelä

Amos Blomqvist
2004, Vantaa   

Amos Blomqvist on digitaaliseen taiteeseen ja musiikkiin erikoistunut taiteilija Helsingistä. Opiskelun ohella hän luo visuaalista taidetta käyttäen monenlaisia työskentelymenetelmiä kuten 3D-mallinnusta, tietokonegrafiikkaa ja kuvankäsittelyä. Työskentelytapa – vaikkakin työläs – mahdollistaa hyvinkin vapaan ja rajoituksettoman taiteellisen ilmaisun. Lisäksi Blomqvist säveltää ja tuottaa musiikkia.

Loppu
2022, digitaalinen kuva

Metrolaituri tuskin herättää suurempia tunteita monessa. Se on eräänlainen välivaihe kahden paikan välillä, joka itsessään koetaan ainoastaan tyhjänä siirtymänä. Teokseni keskittyy lievään, mutta minua kiehtovaan tunteeseen, jota usein koen metrolaiturin kaltaisissa siirtymätiloissa. 

Loppu pyrkii vahvistamaan tämän kuvailemani tunteen unenomaisen ja jopa hieman absurdin asetelman avulla. En halua selittää lähtöpisteen ja määränpään välistä tunnetta sen enempää. Katsoja tuntekoon sen itse. 

Kuvat: Jarno Jussila, Amos Blomqvist

Saikou Ceesay
1998, Helsinki   

Saikou Ceesay on gambialaissyntyinen entinen ammattilaisjalkapalloilija, nykyään kuvataiteilija ja suunnittelija. Hänelle maalaaminen on vaihtoehtoinen tapa ilmaista itseään ja kanavoida luontaista rytmiään, kun hän ei vaikuta pelikentillä. Ceesay luo taiteessaan unimaisia, yllättäviä hetkiä ja heijastuksia. Vaikka suurin osa hänen taiteestaan on abstraktia, on Ceesay kehittänyt oman visuaalisen sanastonsa ja ylivertaisen tyylinsä. Hänen työlleen on tyypillistä, että kokija hämmästelee samanaikaisesti sitä, mikä töistä löytyy ja mikä puuttuu. 

Boom Goes The Playground
2021, maalaus

Yritin kommunikoida idean ja maalata hyvin urbaanin maiseman. Yritin tehdä maalauksen, joka olisi erilainen kuin muut maalaukset, jotka olen nähnyt vastaavasta aiheesta. Ne ovat olleet enimmäkseen minimaalisia ja vieraantuvia. 

Halusin tehdä erittäin suorasukaisen maalauksen, jossa useimmat ihmiset voivat kokea näkevän itsensä. 

Kuvat: Jarno Jussila, Saikou Ceesay

Katariina Fortuna
1998, Kotka

Mikä taideteos on, jos ei se ole viesti? Tärkeän viestin tulee olla lyhyt ja selkeä, ja sen täytyy ilmaista itsensä yksivärisenä. Värit, negatiivinen tila ja rohkea geometria toimivat välimerkkeinä, jotka tehostavat viestiä. 

Katariina Fortuna on graafinen taiteilija, jonka pääosin lyijykynällä ja perinteisillä grafiikan menetelmillä toteutetut teokset ilmaisevat muodon kauneuden avulla elämän eri puolia.  

Fortunalle perinteisten tekniikoiden käyttö on tapa muistaa ja kunnioittaa grafiikan keskeistä merkitystä historiassa ja ihmiskunnan kehityksessä.

Maailma ilman -teossarja:
№ 7222, № 0518, № 116
2022, grafiikan vedokset

Maailma ilman -sarja tarkastelee arkkitehtonisia maamerkkejä nykyajan näkökulmasta herättäen kysymyksen modernin ja postmodernin arkkitehtuurin merkityksestä nykyiselle ja tuleville sukupolville. Sarja koostuu grafiittipiirustuksista ja akvatintavedoksista. Teokset leikittelevät kontrastin ja negatiivisen tilan vaikutelmilla viemällä huomion monimutkaisiin muotoihin, lisäämällä teoksiin kolmiulotteisia elementtejä, ja saattamalla ne valaistuksen keinoin vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa. 

№ 7222 esittää Nakaginin kapselitornia ja kyseenalaistaa sen purkamisen. 
№ 0518 kuvaa arkkitehtonisten merkkiteosten rappeutumista. 
№ 116 eroaa sarjan muista osista. Halusin kertoa tarinan rakennuksesta, joka syntyi taiteen ja vallan yhteentörmäyksestä, mutta päädyin kertomaan tuskaa ja surua täynnä olevan tarinan.

Kuvat:Jarno Jussila, Katariina Fortuna

Maija Fox
1998, Helsinki   

Maija Fox on paikkasidonnaisen kuvanveiston parissa työskentelevä taiteilija. Hänen valmistamansa laitteet ilmentävät herkkiä heijastumia taiteilijan lähiympäristöstä, kuten siementen leijailua ja putoamista tai teknisten laitteiden toimivuutta nykymaailmassa.

Valmistusprosessi, materiaalit ja mittakaava Foxin teoksissa ovat ajan, paikan ja uteliaisuuden kantamia leikitteleviä vastauksia luonnon ja ihmisen luomien mekanismien välisten narratiivien havaitsemiseen tai yksityiskohtien näkemiseen ympärillämme olevien tilojen ja toiminnallisuuksien välillä.

A Maple Wingnut; Greeting with chimneys and adjusting with the moment
2021, veistos (Bio Rexin terassilla)

Uppoudun ilmanvaihtoturbiinien liikkeisiin, ajan ja paikan läpi kieppuvien vaahteran siementen asentoihin, tankojen kierteiden ja siipimutterien kiinnittymisen pyörivään liikkeeseen. Nämä havainnot ilmentävät ympäristöni heijastumia – jalkojeni alla olevan kiven tiedostamista sekä oman kehoni ja taivaan ruumiillistumaa. 

Vaahteran siemen hämärtää ja sulkee itseensä sisäisen, ulkoisen, mekaanisten prosessien ja tuulen synnyttämän liikkeen välisen kommunikaation. 

Kuvat: Jarno Jussila, Kadri-Ann Kivisild

Suvi Haapaniemi
2003, Lahti   

Suvi Haapaniemi on turkulainen taiteilija, jonka teokset koostuvat pääasiassa erikokoisista öljyvärimaalauksista ja keramiikasta. Haapaniemen teokset käsittelevät luontoa, ihmisyyttä, ja elämää: jatkuvaa muutosta ja sen syklisyyttä. Hän tarkastelee näitä teemoja esimerkiksi identiteetin, rakkauden, seksuaalisuuden ja sukupuolen näkökulmasta. Haapaniemelle on tärkeää, että hänen teoksensa saavuttavat erilaisia ihmisiä, jotta mahdollisuuksia keskustelulle ja empatialle syntyy.

thoughts passing by like these sweet summer skies
2021, maalaus

Teokseni thoughts passing by like these sweet summer skies (suom. ajatukset ajelehtivat kuin suloiset kesätaivaat) tarina sijoittuu nuoruuden ja aikuisuuden rajalle, missä sen hahmot löytävät itsensä uudesta elämän risteyskohdasta, tietämättä, mitä tietä lähteä seuraamaan. Heidän takanaan kukkivat verenpunaiset, kuolemaa ja ikuista elämää symboloivat unikot, mutta peltojen ylle laskeutunut kostea sumu estää heitä näkemästä kauas. Taivaalla lepäävä kuu on hahmojen tapaan vielä nuori, vaikka toinen heistä onkin pukeutunut morsiushuntuun ja toisen selkää koristavat enkelisiivet. Nyt kun olisi aika tehdä päätös ja ottaa suunta, näyttävät hahmot valinneen jäädä apaattisina paikoilleen. Ehkä he haluavat odottaa sumun laskeutumista, tai sitten he yksinkertaisesti lepäävät hetken ennen kuin jatkavat tien mukana sinne, minne se ikinä johtaakaan. 

Kuvat: Jarno Jussila, Suvi Haapaniemi

Claudia Hirvonen
1999, Lahti

Claudia Hirvonen on taiteilijana kokeileva ja performatiivinen. Aseteltu sekä värikäs estetiikka ovat hänelle tyypillisiä tapoja käsitellä vaikeitakin aiheita. Hirvonen on kiinnostunut omasta historiastaan ja itsensä kehittämisestä, ja kokee olevansa ihmisyytensä alkutaipaleella. Taiteellaan hän etsii tapoja ja keinoja, joilla hän voi tukea omaa kehittymistään parhaaksi versioksi itsestään. Hirvonen uskoo kauneuden parantavaan voimaan ja siihen, että jokaisella on vapaa tahto päättää olevansa oman elämänsä supertähti. 

One
2021, video

Tervetuloa kokemaan matka. Sen kanssa on vain tarkoitus olla. 

Kuvat: Jarno Jussila, Claudia Hirvonen

Siiri Hänninen & Jon Petterson
1998 & 1998, Helsinki

Jon Petterssonin töissä lähestytään varovaisin elein äänen ja sanan semanttista erämaata, jonka keskellä dronetetaan ja jonka hienosta hiekasta haravoidaan kokoon haaksirikkoutuneita ASMR-glitchejä. 

Siiri Hänninen on utelias haaveilija ja kai eräänlainen rakentaja. Hänen työnsä ovat tiloja tai tapahtuvat tiloissa ja niiden kautta hän pyrkii antamaan tilaa tutkia, löytää ja oivaltaa. Hän luo töillään tunnelmia ja unelmoi lempeämmistä tavoista olla ja kohdata. 

Hänninen ja Pettersson työskentelevät Generation-näyttelyssä ensi kertaa yhdessä.

Kuunnelmakävely
2023, kuunnelma

Kuuntele teos

Kuunnelmakävely johdattaa kuulijan tuttuun kaupunkiin, jossa musiikin, äänen ja kielen muodostamasta kudoksesta syntyy uusi henkilökohtainen, mutta jaettu tila.  

Sukupolvemme on monin tavoin irrallaan ympäristöstään ja kaupallistetussa kaupunkitilassa olo voi vieraannuttaa ja tehdä välinpitämättömäksi. Toisaalta tämän välinpitämättömyyden keskeltä ja sieltä läpi puristuen tuntuu, että juuri meidän sukupolveltamme vaaditaan ratkaisuja suuriin olemassaoloamme määrittäviin kysymyksiin. 

Äänimaisema teoksessa rohkaisee kuuntelemaan ja herkistymään omalle ympäristölle, ja näin luomaan uutta henkistä kaupunkitilaa; uutta tahtoa pitää siitä huolta. Teos pyrkii laajentamaan tapaamme puhua kokemuksistamme kielen leikkisyyden kautta sekä sanan ja äänen rajapinnoilla liikkuen.  

Kuva: Jarno Jussila

Aatos Ketvel 
1999, Helsinki 

Aatos Ketvel on itseoppinut mediataiteilija ja laulaja-lauluntekijä-lavarunoilija, jonka tuotantoa määrittävät epäkaupallinen eetos ja kotikutoinen estetiikka. Hän on kiinnostunut hedelmien mätänemisestä, arkipäivän absurdiikasta ja sanojen leikistä. Ketvel taiteilee binääreitä karkuun pyrkien taiteellaan performoimaan jonkinlaisen outolinnunpesän, linnunlaulunsa luodaten syvälle pään sisään ja sukupuolen tuolle puolen. Hänelle post-genre ja post-gender kulkevat iloisesti käsi kädessä.

The Rocky Balboa Gender Show 
2022, video, sekatekniikka 

Teokseni on sukupuoletonta olemista tutkiva performanssi. Laatimani performanssisuunnitelma The Gender Show Workout Plan perustuu löyhästi Sylvester Stallonen Rocky-roolisuoritustaan varten noudattamaan treeniohjelmaan. Sen päivittäisiin harjoitteisiin kuuluu lihaskunnon sijasta kuitenkin pukeutumisleikkejä, lehtileikkelyä, kirjoitusharjoituksia ja syviä sukelluksia populaarikulttuurin sukupuolikuvastoon. Sukupuolen performatiivisuudella ilakoivan teokseni lähtökohtina ovat oma rajaton sukupuolikokemukseni ja elokuvatutkimuksellinen uteliaisuus kahden klassikkoelokuvan sukupuolirooleja kohtaan – siksi sen audiovisuaalisella pinnalla Rocky Horror Picture Show’n queer-ilottelu ja äärimmäisen kovaa maskuliinisuutta edustavan Rockyn nyrkkeilykuvasto sekoittuvat riehakkaasti toisiinsa.     

Kuvat: Jarno Jussila, Valo Rinne

Yoonsik Kim 
1999, Helsinki 

Yoonsik Kim on Helsingissä työskentelevä taiteilija ja suunnittelija. Kim on kiinnostunut hengellisistä kokemuksista sekä havainnoista, joihin lukeutuvat sattumanvaraiset kontemplaatiot sekä viikoittaiset rukous- ja hartaushetket. Hänen taiteellinen työnsä pyrkii kaikessa hiljaisuudessaan rukouksen omaiseen diskursiiviseen yhteyteen, joka kutsuu katsojaa astumaan itseensä sekä kokemaan oman haavoittuvaisen olemassaolonsa immateriaalinen osa.

Hartaus 
2022, tekstiili-installaatio 

Käsittelen teoksessani sisäänpäin kääntynyttä pukua. Pukua, joka sulkee ja tukahduttaa kantajansa asettuakseen minuuksien ja toiseuksien häilyvään rajapintaan. Pukua, joka pyrkii riisumaan kaiken lihallisen ja suuntaamaan kohti jäljelle jäävää. Rituaalinomaiset vaatteelliset sekä ruumiilliset kokemukset sunnuntaijumalanpalveluksista aina puolustusvoimien uniformuun kantavat sisälläni elämän konkreettisen ponnistelun iankaikkiseen ja muuttumattomaan. 

Pukujen muodostuminen alkaa yksittäisistä filamenteista itseään kiertäviksi langoiksi, jotka asettuvat x- ja y-akselin tavoin loimi- ja kudelangoiksi. Toisiaan alittavat ja ylittävät loimi- ja kudelangat sitoutuvat toisiinsa muodostaen kaksi kangasta, jotka vielä kertaalleen sitoutuvat keskenään itseään hengittäväksi organismiksi.   

Kuvat: Jarno Jussila, Yoonsik Kim

Aino Kontinen 
1999, Helsinki

Aino Kontinen on taiteilija, joka työskentelee kirjoittamisen, esittävien taiteiden ja kameratyöskentelyn parissa. Taiteilijaa ja hänen työskentelyään ohjaa hänen tarkkanäköinen herkkyytensä ja kykynsä kuunnella, sekä kunnioitus ja ihmetys kaikkea elävää ja ollutta kohtaan. Tällä hetkellä Kontinen opiskelee taiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.

Rakkaalleni
2022, video 

Luo 
2023, spoken word

Rakkaalleni kasvoi videomuotoiseksi mosaiikiksi masennuksen sekä uupumuksen aikaisen jälleenrakennukseni seassa. Video ja teksti rakentuivat toistensa ympärille päiväkirjamaisten merkintöjeni pohjalta, kuin lohtuna minulta minulle. Videoteos on hengähdys ilmaa korjaustöiden sisäpuolelta, lupaus paluusta luo. 

Rakkaalleni-videoteosta jatkaa spoken word -esitys Luo, joka syventää ja skaalaa videoteoksen teemoja ja on katse kohti itseä ja ympäröivää, kun elo alkaa taas tihkua kohti.

Esitykset Amos Rexissä:
to 20.4. klo 16
to 20.4. klo 18
la 20.5. klo 15

Kuvat: Jarno Jussila, Aino Kontinen

Samir Kuronen
1999, Helsinki

Samir Kuronen on performanssitaiteilija sekä kuvittaja, jonka projektien keskeiset teemat tyypillisesti reflektoivat hänen omaa minäkuvaansa ja identiteettiään audio-visuaalisin keinoin.

Töissään hän hyödyntää tekstiileitä ja äänisuunnittelua, joiden kautta hän ruumiillistaa henkilökohtaisten muistojen sekä traumojen keskeisiä elementtejä. Näiden tekniikoiden avulla hän pyrkii visualisoimaan henkistä maailmaansa sekä kritisoimaan epäkohtiin johtavia rakenteita.

Ana/Minä 
2022, video

Epävarmuus identiteetistä sekä kuulumattomuudesta mihinkään tiettyyn yhteisöön on todella ristiriitainen tunne. Tämä on tuttua monille, jotka jakavat useamman kuin yhden syntyperän. Vaikka henkilö jakaisi saman äidinkielen, kasvatuksen ja kulttuurin kantaväestöön kuuluvan henkilön kanssa, häntä ei mahdollisesti ikinä hyväksytä täysin siihen kuuluvana jäsenenä. 

Kosketus omaan identiteettiin voi olla myös vaikeasti tavoitettavissa, kun valtakulttuurin alaisuudessa kasvanut vähemmistön edustaja ei välttämättä ole, tai pysty olemaan samanlaisessa vuorovaikutuksessa toisen perimänsä kanssa samalla tavalla. Tämä noidankehä edesauttaa eristyksen dilemmaa. 

Ana/Minä on identiteetin tarkastelua kahden eri kulttuurin vuorovaikutuksen alla sekä pyrkimystä luoda henkilöllisyyttä niiden väliltä. 

Kuvat: Jarno Jussila, Ira Nääppä

Heini Laaksonen 
2000, Järvenpää 

Heini Laaksonen työskentelee sekä digitaalisilla että perinteisillä piirustusvälineillä. Tällä hetkellä hän mieluiten maalaa öljy- ja vesiväreillä. Hän on erityisen kiinnostunut ihmisten ja luonnon kuvaamisesta, sarjakuvista, kuvittamisesta sekä poikkeavista maalauspohjista ja kuvarajauksista.

Kolmen flow 
2022, sarjakuva, maalaussarja 

Olen huomannut, että sarjakuvaa helposti väheksytään taiteenlajina, ja toivoisinkin, että se voitaisiin nähdä tasa-arvoisena muiden taidemuotojen kanssa. Tällä teoksella haluan yhdistää maalaustaiteen sarjakuvataiteeseen ja laajentaa mielikuvaa siitä, mitä sarjakuva voi olla. Teoksen esillepanolla pyrin tuomaan sarjakuvaan uusia ulottuvuuksia.  

Kuvat: Jarno Jussila, Heini Laaksonen

Oona Laitinen 
1998, Tampere 

Oona Laitinen on taiteilija, jota kiinnostaa arkitodellisuus, joutenolo ja dokumenttitaiteen yhdistäminen unenomaiseen haaveiluun. Laitinen haluaa ennen kaikkea nähdä arjen tylsiksi luokitellut tapahtumat ja esineet taiteen tekemisen prosessien arvoisena asiana. Häntä kiehtovat kysymykset siitä, kuinka luoda arkisesta todellisuudesta ja miljööstä nykytaiteen kaanoniin istuvia teoksia ja kuinka maalata piirrettyjä, dokumentaarisia havaintoja ympäröivästä todellisuudesta mielenkiintoisella tavalla.

Joutilaisuuden esineitä 
2021, maalaussarja 

Tämä on tutkielma joutilaisuudesta. Siitä kaikesta pahasta, jota meidän ei kuuluisi olla, tässä työtä ihannoivassa hyvinvointivaltiossa. Joka toitottaa meille, että aina täytyisi olla jotain enemmän ja nopeammin. 

Sen sijaan minua kiehtoo arkitodellisuus, tyhjäkäynti ja silleen jättäminen. Radikaali lempeyden vastarinta kapitalismin asettamia paineita vastaan, jossa joutenolo on tämän tyhjäkäynnin ytimessä. Joutenolo on raukeutta ja todellista vapautta. Sitä kuvaa tylsyys ja arki ympärillämme, johon voi eskapistisesti sukeltaa, kunhan tarkastelee elämää oikeasta kulmasta.  

Kuvat: Jarno Jussila, Oona Laitinen

Juho Lehiö 
2000, Helsinki 

Juho Lehiö on taiteilija ja meikkitaiteilija. Työssään hän tutkii ihmisen suhdetta kauneuteen, minäkuvaan, ruumiiseen ja sosiaalisiin normeihin. Lehiö työskentelee installaation, performanssin ja video- ja valokuvataiteen parissa, käyttämällä osana työtään muodin kuvastoa ja ilmiöitä. Lehiö luo työssään kumouksellista (subversive) kauneuskuvastoa, jonka hän kokee myös osana suurempaa yhteiskunnallista ja ideologista muutosta.

Face: to put on a face, to remove a face 
2022, installaatio 

Face: to put on a face, to remove a face tutkii nykyteknologian vaikutusta ihmisen kauneuskäsitykseen ja minäkuvaan modernissa ajassa. Uskon mm. AR-teknologian mahdollistavan ihmisille visuaalisen utopian, jossa käyttäjä voi tutkia ihmisfysiikkaa, kauneuden sosiaalisia paineita tai muita ulkoisia rajoitteita ilman sitoutumista. Filttereillä voidaan siis saavuttaa eräänlainen absoluuttinen itsemääräämisoikeus omasta ulkonäöstä ja tavasta presentoida omaa itseä. Samaan aikaan filtterit myös vääristävät ihmisten minäkuvaa, ja luovat uudenlaisia ja epärealistisia kauneusihanteita ja oletuksia. Teos tarjoaa katsojalle mahdollisuuden juuri tähän utopistiseen itsetutkiskeluun, mutta antaa tilaa myös huolelle mahdollisesta dystopiasta.

Kuvat: Jarno Jussila, Juho Lehiö

Kuutti Lemmetyinen 
2000, Turku 

Kuutti Lemmetyinen on tekstiili-, installaatio- ja konseptitaiteilija. Oleellista Lemmetyisen työskentelylle on syventyminen tiettyihin henkilökohtaisiin kysymyksiin, joita hän peilaa laajemmin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Raa’at materiaalit, epämääräisyys ja töiden tulkitsemisen vapaus on pohjakivi Lemmetyisen töille.

Seinän läpi 
2022–2023, installaatio 

Teoksessani Seinän läpi tutkin historian kirjoittamisen oikeutta ja sitä miksi tietyt asiat määritellään arvokkaammiksi kuin toiset. Mitä kaikkea olemme hävittäneet omasta historiastamme sekä kulttuuriperinnöstämme vain sen takia, että joitakin asioita on pidetty suuremmassa arvossa ja esteettisempinä tiettynä ajanjaksona. Olisiko kulttuuriperintömme rikkaampaa ja kirjavampaa, jos yhteiskunnallisia lokeroita ei olisi laadittu? Miksi joillain on oikeus kuratoida luovaa työtä? Kenen esteettinen näkemys määrittelee kulttuurin arvon? Teoksessani haluan muistaa kirjoittamatonta historiaa ja kulttuuriperintöä, jonka todisteet ovat hävinneet tai häviämässä. 

Kuvat: Jarno Jussila, Kuutti Lemmetyinen

Janna Lindfors 
1998, Tampere   

Janna Lindfors käsittelee teoksissaan ihmisen suhdetta intiimeihin aiheisiin, joihin liittyy vahva tunneside, kuten lemmikkeihin ja kotiin. Halu taltioida muistoja, jotka muutoin saattaisivat tulla unohdetuiksi, on johdattanut hänet käsittelemään omia, perheen sekä tuntemattomien ihmisten tarinoita, joissa lapsuus on usein merkittävässä roolissa. Tunnelma teoksissa on pääosin melankolinen, mutta Lindfors pyrkii lisäämään kerrontaan myös leikkisiä ja yllättäviä elementtejä. Lindfors työskentelee animaation, valokuvan, liikkuvan kuvan, sekä installaation tekniikoin. 

Illan tullen 
2022, installaatio, animaatio

Vaikka kuolema on luonnollinen osa elämää, se saattaa tuntua vaikealta asialta käsitellä ja ymmärtää. Kuoleman voi kohdata yllättäen, emmekä tiedä mitä sen jälkeen tulee tapahtumaan. Illan tullen tarkastelee kuolemaa kolmesta eri näkökulmasta: läheisen, omien sekä tuntemattomien ihmisten muistojen ja ajatusten kautta. 

Lähtökohtana teokselle toimii sukulaiselta kuultu tarina, joka on pyritty muuttamaan kauniiksi ajatusleikiksi eläimen kuolemanjälkeisistä vaiheista. Teos jatkuu lapsuuden muistoilla pelon hetkistä sekä tuntemattomilta ihmisiltä kerätyillä kokemuksilla ja näkemyksillä kuolemasta. Teoksen tarkoituksena on käsitellä kuolemaa – jokaista ihmistä jossain vaiheessa koskettavaa teemaa – inhimillisellä ja lohduttavalla tavalla, tavoitellen turvallista hetkeä, kuin lapsena peiton alla.

Kuvat: Jarno Jussila, Janna Lindfors

Auri Lukkarinen & Iris Kareoja 
1999 & 1999, Helsinki 

Auri Lukkarinen ja Iris Kareoja ovat työskennelleet tekstiilien ja puettavan taiteen parissa muodin opinnoissaan Aalto-yliopistossa. Lukkarinen on suorittanut myös työharjoittelun ADF-neuleiden parissa Hollannissa KnitwearLabilla. Jaettu intohimo neulemateriaaleja ja -tekniikoita kohtaan sekä molempien ennakkoluuloton värien käyttö innoitti idean yhteisteoksesta. Tekstiilien kanssa työskennellessä tärkeässä roolissa on testien tekeminen ja vuoropuhelu. Työskentelyprosessi on vähintään yhtä tärkeä kuin näkyville jäävä lopputulos. Myös prosessin dokumentoiminen on osa työskentelyä, ja kameran rulla onkin usein täynnä kuvia esimerkiksi lattialle pudonneista lankakasoista. 

NEULEPÄIVÄKIRJAT :-)
2022, tekstiili-installaatio 

Teoksen lähtökohtana ovat kirjalliset ja kuvalliset muistiinpanot, joiden avulla dokumentoimme erilaisia arkisia toimintoja. Rutiinien toteuttamisesta ja tallentamisesta on muodostunut automaatio ja mielihyvää tuottava rituaali. Rutiinit tarjoavat jatkuvuutta sekä pienessä mittakaavassa hallinnan tunteen. Dokumentointi puolestaan auttaa jäsentämään jokapäiväistä elämää jättämällä visuaalisen jäljen, johon voi halutessaan palata. 

Teos paljastaa digitaaliset arkistot, joita olemme keränneet vuosien ajan vailla selvää päämäärää tai syytä. Neuleen kuva-aiheet ovat peräisin puhelimeen tallennetuista henkilökohtaisista muistiinpanoista, jotka asetetaan teoksessa näkyviksi muille. Teoksen tekniikkana on ADF-neulonta, joka viehättää meitä sen monien mahdollisuuksien sekä tulostuksen omaisen jäljen takia. 

Kuvat: Jarno Jussila, Auri Lukkarinen & Iris Kareoja

Axel Lyytikkä 
1999, Helsinki 

Axel Lyytikkä työskentelee laajasti monien materiaalien parissa sekä suunnittelijana että taiteilijana. Kolmiulotteinen työskentely kiehtoo häntä, ja tämän takia hänen teoksensa ovat tarkoitettu havainnoitavaksi monesta eri näkökulmasta. Lyytikkän teokset käsittelevät rakenteellisuutta, toimivuutta sekä vastakkaisuuksia. Häntä kiehtoo arkisten esineiden merkitys yhteiskunnassa ja eri materiaalien kokeilu. Opinnoissaan Aalto-yliopistossa hän on pääasiassa keskittynyt keramiikkaan, valaisimiin ja 3D-tulostukseen. 

Amfora 
2022, 3D-tulostettu keramiikka 

Tutkin teossarjassa keramiikkaa eri näkökulmista. Aloitin uusimmalla tekniikalla, saven 3D-tulostuksella, ja jatkoin sitten perinteisellä menetelmällä eli käsin rakentamalla. Veistosten lähtökohdaksi valitsin muinaisen säilytysastian, amforan, sillä sen muoto on yksinkertainen ja tunnistettava. 

Amfora on vaikea 3D-tulostaa savesta, sillä se kaatuisi heti terävän pohjansa takia. Veistosten tukirakenteiden merkitys muuttui sitä mukaa, kun prosessi eteni, ja vähitellen näistä sisäisistä ja ulkoisista tukirangoista kehkeytyi oleellinen osa teoksia. Olen myös tutkinut esineen ympärillä olevaa tyhjää tilaa. 

Tukirakenteet tuovat esille jotain uutta, mutta piilottavat myös osia veistoksista. Nämä amforat eivät ole tarkoitettuja säilömään muuta kuin omia muotojaan.  

Kuvat: Jarno Jussila, Jyrki Lyytikkä

Anniina Marjakangas 
1999, Helsinki   

Anniina Marjakangas maalaa unenomaista fantasiaa. Hän luo iloisen värikästä ja ulospäin suloisen näköistä taidetta, mutta teosten lähtökohtana toimivat kokemukset murheiden ja väkivallan kanssa. Teoksissa näkyy rakkautta elämää kohtaan ja toivoa paremmasta, sitä miten elon ihanuus ja ahdistus sekoittuvat toisiinsa. Ihmistä maalatessaan Marjakangas kuvaa lihasten ja luiden aiheuttamia kiehtovia muotoja ja ihossa piileviä epäluonnollisia värisävyjä.

Parasitismi 
2021, maalaus 

Parasitismi kertoo suhteesta, jossa toinen eliö kärsii, kun toinen hyötyy. Maalauksen hahmosta kasvaa loinen, se on kaunis ja viehättävä, joten sen sallitaan käyttää toista hyväksi. Uhri antautuu loisen vangiksi, odottaa rauhassa, kun tämä ahmii hänet ja vie häneltä voimat. Minulle teoksen tapahtumat kertovat parisuhteesta, jossa pahoinpitelevä henkilö peittää vahingoittavat tekonsa rakkaudella. Olen huomannut, että voin antaa kaiken pahan anteeksi, jos minulle osoitetaan tarpeeksi hellyyttä ja kilttejä sanoja kaltoinkohtelun jälkeen. Teoksen tausta jakautuu osiin, erilaisiin unimaisemiin, joiden välillä hahmo elää. Hahmo kokee maailman jossain todellisuuden ja fiktion rajalla, kun suloisen loisen aiheuttama onni hajottaa uhrin tilannetajua.

Kuvat: Jarno Jussila, Anniina Marjakangas

Kristian Miettinen 
2003, Vantaa   

Voit kuvitella hänet jonkinlaisena oppaana hahmoihin ja heidän maailmoihinsa, tai sitten et.

NARRI 
2022, animaatio, sekatekniikka 

tämä narri vaikuttaa syntyvän hiekkalinnoista, itse valtaistuimesta, vaiko sitten niiden symbioosista? ei, se on vain tekemäni teos. 

Kuvat: Jarno Jussila, Kristian Miettinen

Nsambu & Pieski 
1998 & 1998, Helsinki 

NSAMBU&PIESKI-kollektiivi koostuu kahdesta ystävyksestä ja esittävästä taiteilijasta. Kollektiivi haluaa ravistella esitystaiteen nykyisiä normeja ja narratiiveja sekä luoda raikasta ja omannäköistä eri rajapintoja rikkovaa taidetta. 

Alen Nsambu on Den Danske Scenekunstskolenista valmistunut helsinkiläinen tanssitaiteilija ja esiintyjä. Nsambua kiinnostaa tällä hetkellä konseptuaaliset teokset, performanssitaide, sekä representaatiokysymykset taidekentällä. 

Máret Ásllat Ivvár Ovllá Nilla Ritni, Ritni Rávdnji Ráste Pieski on lohisaamelainen esitystaiteilija ja aktivisti. Pieskille tärkeitä aiheita ovat mm. dekolonisaatio, asioiden queeriyttäminen ja intersektionaalinen feminismi. Häntä kiinnostaa taiteessa mm. yhteisöllisyys, poikkitaiteellisuus, kollektiiviset projektit, normien horjuttaminen ja leikkisyys. Pieski opiskelee Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.

this is an invitation 
2023, esitystaide 

this is an invitation (suom. tämä on kutsu) on teos, joka syntyi tarpeesta tutkia ja rikkoa museokäyttäytymisen tämänhetkisiä normeja. Mikä muka on “oikea” tapa katsoa tai kokea taidetta? Entä onko museo tilana muuttunut meille liian pyhäksi? Teos pohtii myös eri aistien vaikutusta ja yhteistyötä osana taiteen katsomista/todistamista. Voimmeko vapauttaa taiteen katsomisen näköaistin lisäksi enemmän kokonaisvaltaisemmaksi kokemukseksi?  

this is an invitation kutsuu museovieraat pohtimaan ja tutkimaan omaa suhtautumistaan taiteen kokemiseen museokontekstissa, kuitenkaan vaarantamatta itseään, muita tai itse taideteoksia.  

Mitä tapahtuisi, jos museossa ei tarvitsisikaan olla hiljaa omassa kuplassaan? 

Esitykset Amos Rexissä:
pe 11.8. klo 16
pe 11.8. klo 18
la 12.8. klo 13

Kuvat: Jarno Jussila, Stella Ojala

Emma Oittinen 
2000, Turku 

Emma Oittinen on tuhraaja-askartelija-taiteilija. Taidetta luodessaan hän etsii olemattomia ongelmia, jotka kutsuvat ratkaisemaan itseään. Oittinen ajaa takaa onnistumista sitä itseään kammoksuen: matkan varrelle sijoittuva leikki, tutkiminen ja sotkeminen ovat ilon ja ilmaisun ytimessä. Parhaimpina päivinä sotkusta nousee jotain harmonista, jotain erityisen herkkää tai yllättävän vahvaa. Haaveena Oittisella on tavoittaa töillään kotikutoisuuden tuntu, joka tulee lähelle ja koskettaa.

Kerran kuun kiertoon 
2021, maalaus 

Teokseni saapui tähän maailmaan kutsumatta. Se pakotti minut tutkiskelemaan tunteiden tulvaa, josta se oli syntynyt. Tunteita, joita tekisi mieli syyttää, halveksua ja väheksyä. 

Kerran kuun kiertoon kehoni ei ole ulottuvillani. 
Kerran kuun kiertoon olen liikaa, mutta silti kyltymätön. 
Kerran kuun kiertoon en vastaa sitä, mitä minulta toivotaan.  

Miksi täällä on niin vaikea olla sopiva? 

Kuvat: Jarno Jussila, Emma Oittinen

Veeti Otsamo 
1999, Helsinki 

Veeti Otsamo on Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka toivoo tekojensa saavan ihmiset herkistymään arjessaan pienten asioiden vietäviksi, edes hetkeksi. Hänen taiteellinen kiinnostuksensa kohdistuu tällä hetkellä ihmisen ja luonnon rakenteisiin sekä näiden kietoutumiseen maailmassamme. Otsamo pitää ajatuksesta, että hänen taiteellisessa työskentelyssään korostuu työstettyjen materiaalien ominaisuudet ja osallisuus.

Epävakaita sovitelmia / To mix a sugarcube you need a wooden spoon 
2022, valokuvasarja 

Kaikki aurinko joka paistaa, paistaa sinulle 
2022, syanotypia 

Aurinko valaisee ikkunaan sijoitetun kankaan eri tavoin päivien mittaan kiertäessään taivasta. Teksti All the sun that shines, shines for you puhuu samalla katsojalle ja näyttelytilassa sijaitsevalle pinnakkaisvedokselle kasvista.  

Halusin ylistää aurinkoa ja tuoda esiin sen roolin kaiken, myös tämän projektin, mahdollistajana. Teoksen työstöprosessissa keskiössä on yhteistyöni auringon kanssa tämän ollessa vedostusprosessini valon lähde. Teoksessa käyttämäni syanotypia on vedostusmetodi, joka on riippuvainen auringon valon säteissä olevasta UV-valosta.  

Kuvat: Jarno Jussila, Veeti Otsamo

Iiris Puustinen 
2000, Helsinki  

Iiris Puustinen on helsinkiläinen tanssin kentällä toimiva taiteilija. Hän valmistuu tanssitaiteen kandidaatiksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta keväällä 2023. Omassa työskentelyssään hän tutkii ja kysyy uteliaasti nykytanssin rajoja ja mahdollisuuksia. Generation-näyttelyssä nähdään jo pitkään tanssijana ja esiintyjänä työskennelleen Puustisen debyyttikoreografia.

3, 2, 1 (The Walk) 
2023, tanssitaide 

Teos on syntynyt kiinnostuksesta tutkia tanssitaiteen sekä muodin ja vaatesuunnittelun keskinäisiä mahdollisuuksia. Teoksen liikekieli inspiroituu sitä varten toteutetusta vaatesuunnittelusta ja siinä käytetyistä materiaaleista. Lisäksi teos ottaa vaikutteita muotinäytöksille ominaisista piirteistä ja tuo ne museoympäristöön. 

Esitykset Amos Rexissä:
ke 17.5. klo 16
ke 17.5. klo 18
la 20.5. klo 13

Kuvat: Jarno Jussila, Stella Ojala

Ilmari Pylvänäinen 
1998, Helsinki    

Ilmari Pylvänäinen on Helsingissä asuva kuvataiteilija. Pylvänäinen opiskelee Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa ja työskentelee valokuvauksen, grafiikan sekä audiovisuaalisten projektien parissa. Hänen teoksiaan on ollut mukana useissa ryhmänäyttelyissä ja julkaisuissa, ja hän tuottaa itse myös omakustanteisia pienlehtiä. Pylvänäisen teokset tutkivat ympäristöä, muistia sekä aineellisten ja aineettomien esineiden muutoksia. Hän haluaa ylläpitää työskentelyssään tiettyä leikkisyyttä.

Viidensadan vuoden vankityrmä 
2021–2022, valokuvasarja 

Viisisataa vuotta tyrmässä on lapsellinen kunnianosoitus naiiville kuvittelemisen tarpeelle.  

Teos on henkilökohtaisesti luotu ja kuratoitu kuvasarja fantasiahirviöistä ja samalla abstrakti tutkimus fantasiasta ja leikistä. Se esittää kysymyksen siitä, miten mielikuvitukselle voisi tehdä enemmän tilaa. Haluan tutkia ja kanavoida mennyttä lapsellista energiaa ja käyttää sitä menetelmänä luoda kuvia, jotka vangitsevat jotain todellisuuden ja leikin väliltä.  

Viisisataa vuotta tyrmässä on luettelo mielikuvitushirviöistä kuvattuna omassa lapsuuden ympäristössäni. Projekti ilmentää henkilökohtaista fantasiamaailmaani ja toimii siten myös eräänlaisena omakuvana. Samalla haluan leikitellä nykyaikaisen dokumentaarisen valokuvauksen käsitteellä.  

Kuvat: Jarno Jussila, Ilmari Pylvänäinen

Salaado Qasim 
1998, Vantaa   

Salaado Qasim on vantaalainen opettaja, toimittaja, käsikirjoittaja ja kirjailija. Hänen viimeisin kirjansa ilmestyi keväällä 2022. Koulutuksen ja yhdenvertaisuuden puolestapuhujana hän perusti vuonna 2019 yhdessä korkeakouluopiskelijoiden kanssa Rauhan ja Hyvinvoinnin järjestön, jossa hän toimii puheenjohtajana. Oppilaitosten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävän yhdistyksen rinnalle syntyi vuotta myöhemmin Mentoring for Future -niminen hanke, joka tarjoaa nuorille tietoa erilaisista koulutus- ja työllistymismahdollisuuksista.

Keskellä ei mitään 
2022, valokuvasarja 

Keskellä ei mitään painottaa, ettei ihmisoikeuksien puolustaminen saisi jäädä koronaviruksen aiheuttaman globaalin talouskriisin varjoon. Valtioilla on velvollisuus puuttua ihmisoikeusloukkauksiin ja olla tukematta systemaattista ihmiskauppaa.  

Teossarja kuvaa, kuinka kafala-järjestelmän vuoksi naiset ovat täysin työnantajansa armoilla. Kafala on edelleen käytössä useissa Lähi-idän maissa, ja miljoonat siirtotyöntekijät kärsivät sen vaikutuksista. Se edustaakin modernia orjuutta. Vuonna 2019 Lähi-idässä oli 35 miljoonaa siirtolaista, joista naisten osuus on 31 prosenttia. Suurin osa siirtolaisista on Etelä-Aasiasta ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, kuten Intiasta, Pakistanista, Etiopiasta ja Keniasta. Monet naiset työskentelevät Lähi-idässä kotiapulaisina hyvin epäinhimillisissä oloissa. 

Kuvat: Jarno Jussila, Salaado Qasim

Dara Riikonen 
1998, Helsinki 

Dara Riikonen työskentelee laaja-alaisesti vaihtelevin digitaalisin tekniikoin. Taiteilijan ja nopeasti kehittyvän teknologian välinen vuorovaikutteisuus on oleellinen osa Riikosen taiteellista prosessia, sillä ohjelman otetta taiteilijan kädenjälkeen ei voi aina täysin ennustaa. Jokainen liike on aina peruutettavissa, antaen vapauden ennakkoluulottomalle kokeilevalle työskentelylle, jolle Riikonen antaa tarkoituksellisesti tilaa ensin rakennettuaan teosten runkoelementit.

^i^ 
2022, digitaalinen sekatekniikka

Tekoälyn ongelmanratkaisukyvyn varaan asetetaan paljon uskoa planeetalla, jonka tiedämme kuumenevan, ja jolla ennen jännittävältä kuulostanut teknologia tallentaa päivittäin toistuvaa käyttäytymistämme. Kuvista oppivan tekoälyn avulla prosessoidut elementit toistavat teoksissani 2000-luvun alun tekno-optimistisia lupauksia. Monivaiheisen digitaalisen muodonmuutoksen läpikäyneet unikuvat futuristisesta utopiasta löytävät muotonsa keinoin, joita olisi pelkkien ihmisaivojen voimin vaikea kuvitella.  

Kuvat: Jarno Jussila, Dara Riikonen

Eetu Ronkainen 
1999, Turku 

Eetu Ronkainen on Taipalsaarelta lähtöisin ja opiskelee Turun Taideakatemiassa kuvataiteilijaksi. Ronkainen työskentelee eri maalaustekniikoilla ja figuratiivisissa teoksissaan hän yhdistelee arkea ja fiktiota. Pitää keväästä ja maalaustaiteen narratiivisuudesta.

Loppu 
2020, maalaus 

Hain teoksessa lopun melankoliaa. Jotakin on tapahtunut ja hetki on pysähtynyt. Tunnelma on samaan aikaan sekä dramaattinen että rauhallinen. Ainoana läsnä on teoksen katsoja. Minulle on tärkeää, että katsoja voi tehdä kuvasta täysin oman tulkintansa. Maalasin teoksen ensimmäisenä vuotenani Turun Taideakatemiassa. Enää se ei tunnu itselle niin ajankohtaiselta, mutta on silti merkittävä. Tuntuu, että teos on ensimmäisiä maalauksiani, jonka kautta olen onnistunut välittämään juuri sen tunteen, johon olen pyrkinytkin.

Kuvat: Jarno Jussila, Eetu Ronkainen

Johanna Saikkonen 
1998, Helsinki 

Johanna Saikkonen valmistui 2022 kuvataiteen kandidaatiksi ja opiskelee ensimmäistä vuottaan Kuvataideakatemian maisteriohjelmassa maalaustaiteen osastolla. 

Meikattu omakuva 
2020, maalaus 

Maisema 
2021, maalaus 

Samat teemat seuraavat minua yhä: käsittelen maalauksissani kokemusta kehon sisäisestä ja ulkoisesta maailmasta, joiden väliin tuntuu toisinaan jäävän kuilu. Minua kiehtoo ristiriitaisuus “oikean” minän ja omaksuttujen sosiaalisten roolien välillä, suhteessa toisiinsa. Kuvaan ihmistä läheltä ja kaunistelemattomasti, kiinnittäen huomioni niihin asioihin, piirteisiin ja varjopuoliin, jotka toisilta tyypillisesti salataan. 

Kuvat: Jarno Jussila, Johanna Saikkonen

Viivi Saikkonen 
1999, Turku 

Me elämme kaaoksessa, me olemme kaaos.  

Kaikki meistä, jopa ne, jotka väittävät toisin.   

Viivi Saikkonen pyrkii taiteellaan järjestelemään hiljalleen elämänsä kaaosta sopusointuisempaan järjestykseen. Hän on poikkitaiteellinen multimediataiteilija, joka heijastaa menneisyyttään ja kasvuympäristöään, jotka puolestaan heijastuvat teoksiin, työskennellen videon, valokuvan, piirtämisen, kirjoittamisen sekä veistoksellisien elementtien parissa. Nämä mediat kietoutuvat toisiinsa installaatioiden muodossa.   

Saikkonen pyrkii päivä päivältä ymmärtämään tätä maailmaa ja sen ihmisiä paremmin. Hän tutkii omaa olemustaan, kuuntelutaitojaan ja ajatusmalleja, jotka antavat suuntaa itsensä ja muiden ymmärtämiseen. Teokset koostuvat kokemuksista ja kontrasteista, jotka tarjoavat katsojalle paikan kyseenalaistaa, kuunnella ja ajatella.

love is hard 
2022, installaatio 

Huom. Tämä teos kertoo rakkaudesta, mutta se ei ole rakkaustarina.  

love is hard kokonaisuus esittelee eri komponentteja kontrastien välityksellä. Saatat ensin ajatella teoksen olevan jotain, mutta huomata pian sen olevan myös jotain aivan muuta. Pehmeys ja värikkyys peittävät alleen monimutkaisia tunteita ja vakavia ajatuksia. Teos tutkii haasteita koskien tunteiden ilmaisua, rakkauden välittämistä ja sen vastaanottamista. Nämä vaikeudet juontavat juurensa siihen, miten minut ja meidät on kasvatettu tässä yhteiskunnassa. Pohdin, mistä hiljaisuus kumpuaa, ja miten se on vaikuttanut ja edelleen vaikuttaa minuun ja ympärilläni oleviin ihmisiin. 

Kuvat: Jarno Jussila, Viivi Saikkonen

Mariia Sennikova 
1998, Turku 

Mariia Sennikova on kuvataiteilija ja taidemediaattori, joka parhaillaan suorittaa kuvataiteen opintoja Turun ammattikorkeakoulussa. Työskentelytapoja ja -välineitä vaihdellen hän pyrkii dokumentoimaan ympäröivää todellisuutta ja pohtimaan siinä elävien ihmisten erilaisia näkökulmia ja kokemuksia. Teosten syntyprosessi on melko intuitiivinen ja sisältää usein runsaasti tanssia ja musiikkia. Sen aikana vaalitaan rohkeutta olla vilpitön ja rehellinen omaa itseä kohtaan.

Zoom-kasvot 
2021–2022, maalaussarja 

Kuinka muodostaa merkityksellisiä yhteyksiä toisiin ihmisiin, kun verkkoyhteys kaatuu jatkuvasti? 

Pandemian alusta lähtien olen kokenut alati kasvavaa eristyneisyyden, tylsistymisen ja epämääräisyyden tunnetta. Tuijottaessani kasvoja taas yhdessä videotapaamisessa huomasin tarttuvani hetkiin, joissa kuva jähmettyy kesken liikkeen ja hahmo hämärtyy ja muuttuu tunnistamattomaksi. Kamppaillessamme verkkoyhteyden kanssa yritämme parhaamme mukaan kuulla ja ymmärtää toisiamme, mikä usein heijastuu tapaamme ilmaista tunteita kameran edessä.  

Huomattuani ilmiön toisissa ihmisissä, olen löytänyt myös monia omia toimintatapojani digitaalisessa reflektiossani. 

Maalaukseni tarjoavat tavan nähdä nämä haastavat ajat mahdollisuutena havainnoida jokapäiväistä ympäristöämme ja tarkkailla kommunikaatiomme muotoja. 

Kuvat: Jarno Jussila, Mariia Sennikova

Sofia Sirén 
2003, Helsinki 

Sofia Sirén on pienestä pitäen etsinyt aiheita teoksiinsa unista ja sisäisestä maailmastaan. Nykyään hänen taiteellinen työskentelynsä keskittyy enimmäkseen akryylimaalauksiin, mutta vuosien varrella on hän kokeillut aktiivisesti myös useita eri tekniikoita ja tyylejä. Sirénin teoksissa esille nousevat juuri unenomaiset aiheet sekä synkkien asioiden käsittely toiveikkaammasta ja valoisammasta kulmasta. Yhdistävänä tekijänä teoksissa on myös monipuolinen värimaailma sekä yksityiskohtainen asioiden kuvaaminen.

Suoja maailmalta 
2020–2021, pienoismalli 

Suoja maailmalta on pienoismalli talosta, jonka alimpaan kerrokseen kätkeytyy Page 7 -niminen kirjakauppa. Idea kirjakaupalle syntyi keskellä koronatalvea lukion kuvataidekurssilla, ja kehittyi alun perin osana huomattavasti suurempaa kirjoitusprojektia. Ennen teoksen syntyä kaupasta oli vain pari riviä tekstiä: “Kaupan omistaja on yksin asuva mies, joka majoittaa kotonaan alueella asuvia nuoria”. Nykyään pienoismallista voikin löytää lukuisia viittauksia alkuperäiseen kirjoitusprojektiin – niitä pitää vain osata etsiä.  

En ole koskaan ajatellut pienoismallia erityisemmin minään taideteoksena. Sen ei myöskään ollut tarkoitus venyä reilusti yli kolmensadan tunnin mittaiseksi projektiksi, jonka kanssa on uurastettu aamuvarhaisesta yömyöhään. Kirjakauppa on minulle ennen kaikkea rakas projekti, jota tehdessä on tullut vietettyä paljon aikaa ja joka toi iloa synkkään ja yksinäiseen korona-aikaan.  

Kuvat: Jarno Jussila, Sofia Sirén

Saga Suni 
1998, Helsinki 

Saga Suni asuu Helsingissä ja opiskelee Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Hänen teoksissaan yhdistyvät taidegrafiikan kohopainomenetelmät, kollaasi ja tilan käyttö.  

Sunin taiteessa esiintyy usein väriyhdistelmiä, jotka tiettyinä ajanjaksoina herättävät hänessä erityistä kiinnostusta. Näitä värejä taiteilija yhdistää omiin kokemuksiinsa meidän ihmisten välisistä tavoista nähdä ja kohdata toisemme.

Aivan pellon reunalla 
2022–2023, grafiikkainstallaatio 

Aivan pellon reunalla.  

Istun bussissa. Joku käy viereeni, toisessa korvassaan liila helmikoru.  
Olen yöllä tanssimassa. Siellä jaetaan korvatulppia, todella kirkkaan vihreitä. 

Tein kanssasi kuperkeikkoja. Saimme siitä mustelmia, liiloja sattumia iholla. Aikaa kuluu. Mustelmat muuttuvat vihreiksi ennen parantumistaan.     

Pellon keskellä etsin samanaikaisuutta pienille erillisille tapahtumille. 
Tienpientareelta löysin ne viimeinkin yhdessä.  

Kukkasia paljetteina valtavalla nurmipeitteellä.  

Kuvat: Jarno Jussila, Saga Suni

Karo Tapiovaara 
2001, Helsinki 

Karo Tapiovaaran teoksissa toistuu luonnon ja sen osien tutkiminen. Hän on kiinnostunut maalaamisessa kuvan tekemisen lisäksi sen materiaalisuudesta ja siihen liittyvästä käsityöläisyydestä. Kutkuttavaa on värin symbolisen merkityksen ohitse sen fyysinen olemus jauhettuna aineksena.

Omakuva simpukkana 
2021–2022, maalaus 

Karkasin metsään ja tapasin hänet 
2021, maalaus 

Yhdeksi itseäni toistuvasti puhuttelevaksi kuvastoksi koen luonnon elementit ja niiden henkilöksi tekemisen. 

Tapasin hänet kelopuuna järven rantavedessä — katsoin häntä ja hän ehkä takaisin minuun. Taltioin kohtaamisen valokuvaksi, jonka pohjalta maalasin. Toisaalla kuvittelin itseni simpukaksi sen taidehistoriallisine painolasteineen.  

Rinnastettuja töitä yhdistää luonnon kuva ja jokin katsojaan päin kääntynyt. Kuvan teko on tapa ymmärtää jotakin paremmin. 

Kuvat: Jarno Jussila, Karo Tapiovaara

Aino Tillonen 
2001, Helsinki 

Aino Tillonen liikkuu teoksissaan maalauksen, tekstiilitaiteen ja kuvanveiston pelikentällä. Uusissa teoksissaan hän tutkii hauraita mielikuvia ja muistoja sekä niiden kanssa rinnakkain erilaisia materiaaleja ja niiden luonnetta. Työskentelyn tarkoituksena on antaa näkymättömälle muoto, pyrkiä luomaan syvempää ymmärrystä ympäröivästä maailmasta ja vastata sen ärsykkeisiin. Tillonen opiskelee Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

Kuvakudokset 
2022, sekatekniikka 

Harhakuva 
2021, maalaus 

Liikeratoja 1–2 
2021, maalaus 

Siirto/Käänne 
2021, sekatekniikka 

Tuttu kaava on muuttunut. Pelikentäksi kutsuttu alue on vieras. Vanhat reitit ovat vaihtuneet ja liikkumatilaa on liikaa. Uudet askelmäärät ja säännöt hallitsevat. Mieleen juolahtaa uusia liikeratoja: Kannattaisiko sääntöjä rikkoa? Olisiko oikein huijata? Oliko tämä alun perinkään reilua peliä?  

Tilanne on tuntematon ja mahdoton – sellainen, jota ei voi voittaa tai selvittää. Se on itseensä kieroutunut, solmussa ja käsittämätön. Ei päätä eikä häntää, ei alkua eikä loppua. Ajatus on selviytymisessä ja läpäisemisessä. Ei ole tietoa, mistä peli alkaa, mihin se päättyy, ketä vastaan se pelataan, tai mitä sen jälkeen enää on.

Kuvat: Jarno Jussila, Aino Tillonen

Leevi Toija 
1998, Helsinki 

Leevi Toija on Helsingistä kotoisin oleva mediataiteilija. Toija valmistui visuaalisen taiteen kandidaatiksi FAMU:sta Prahassa kesällä 2021. Syksystä 2021 lähtien hän on opiskellut Sveitsissä Zurichin taideyliopistossa (ZHdK) kuvataiteiden maisteriksi. Töissään Toija keskittyy synteettisten potrettien kumoamiseen sekä objektiivisten, yhteisten todellisuuksien rakentamiseen. Työssään Toija käyttää enimmäkseen videota ja valokuvaa, hyödyntäen kuitenkin erilaisia paikkasidonnaisia installaatioita. Näiden eri medioiden avulla hän pyrkii kuvailemaan todellisen renderöinnin kyseisestä aiheesta. Temaattisesti Toija työskentelee suurien infrastruktuuri-projektien, “Non-places” -käsitteen sekä kollektiivisen muistin parissa.

Constructing Spaces of Memory 
2020, video 

Teos koostuu videosta ja manuaalista, joka puhuu yleisten todellisuuksien (common realities) puolesta. Ajatus muistin tiloista (spaces of memory) perustuu ranskalaisen antropologin Marc Augén epäpaikkojen käsitteeseen (non-places) sekä ranskalaisen historioitsijan Pierre Noran ajatuksiin kollektiivisesta muistista. Manuaali kuvailee, kuinka muistin tiloja voi videokuvassa käsitellä ja luoda.  

Vaikka video on kuvattu sorakuopilla, se ei kerro sorakuopista. Teoksen kontekstissa sorakuopat toimivat vain manuaalin välittäjänä. Videokuvassa ei näy horisonttia, vaan se keskittyy vain ja ainoastaan sorakuoppien geneerisiin sävyihin ja tarkkoihin muotoihin, irrottaen videon sorakuoppien poliittisista ja kulttuurisista siteistä. 

Kuvat: Jarno Jussila, Leevi Toija

Anette Toiviainen 
1998, Kerava 

Anette Toiviainen on Keravalta kotoisin oleva tanssitaiteilija, jota opinnot nykytanssin ja baletin parissa ovat vieneet niin Tukholmaan, Wieniin kuin Kööpenhaminaan. Jatkuva uteliaisuus liikettä ja kehollisuutta kohtaan ohjaavat Toiviaisen taiteellista työskentelyä. Tanssi on hänelle väylä lähestyä, aistia ja ymmärtää ympäröivää maailmaa. Tällä hetkellä hän toimii tanssijana erilaisissa produktioissa sekä omissa teoksissaan. Toivianen jakaa tanssia mielellään myös opettaen.

Duetto 
2023, tanssitaide 

Tanssiteos Duetto on jaettu hetki kontaktista, jossa ihmiskeho ja materiaali kohtaavat. Se sai alkunsa aikana, jolloin ihmiskosketus oli välillä turvavälien päässä. Halusin pohtia elottoman elollisuutta, läheisyyttä ja kaipausta. Duetto leikittelee ja kokeilee. Teosta seurataan vapaasti katsoen ja halutessaan tilassa liikkuen. 

Esitykset Amos Rexissä:
to 13.4. klo 16
to 13.4. klo 18
la 15.4. klo 13

Kuvat: Jarno Jussila, Stella Ojala

Ida Tomminen 
1999, Turku 

Ida Tomminen työskentelee tekstiilitaiteen menetelmin, yhdistäen sitä olemukseltaan vastakohtaisiin materiaaleihin, kuten kiveen, metalliin ja muoviin. Käsityöläisperinteeseen liittyvä ryijy ottaa teoksissa uuden muodon osana 2020-lukua ja eriytyvän yhteiskuntamme ongelmia. Hidas, toisteinen tekniikka on tekoprosessille olennainen. Teoksen fyysinen objekti muodostuu tekijälle henkilökohtaiseksi dokumentiksi sen äärellä vietetystä ajanjaksosta. Tomminen opiskelee kuvataidetta Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa ja on aikaisemmin opiskellut nykytaidetta Taidekoulu Maassa Helsingissä.

Botanical Excellence 
2022, ryijy 

Nurmikko on puutarhakulttuurin tuote ja luontona pitkälti ihmisen kontrolloimaa. Se herättää minussa mielikuvia: silmän kantamattomiin kirkasta vihreää, golfkärry ja kuohuviiniä, urheilukenttä, vapaa-aikaa, ydinperhe. Kuivuvassa maailmassa vihreä nurmi kertoo varallisuudesta.   

Ryijyinstallaatio on siirtonurmimatto, joka rullalta avautuessaan paljastuu vialliseksi. Täydellisen vihreä nurmimatto onkin toisesta päästä auringon polttama, siinä kasvaa heinää ja rikkakasveja. Heinikko ja niitty ovat elinympäristö toisille lajeille, ei ihmiselle.  

Kuvat: Jarno Jussila, Ida Tomminen

Vertti Turunen 
2000, Turku 

Vertti Turunen työskentelee pääosin maalauksen ja kuvanveiston alueella. Teosten aiheita yhdistää omaelämäkerrallisuus havaintojen pohjautuessa omiin kokemuksiin ja muistoihin. Intuitiota ja sattumanvaraisuutta hyödyntävän prosessin aikana ajatukset saavat yleensä laajempia merkityksiä sekä muodostavat ajatusketjuja. Vaiheiden aikana myös oma suhde teokseen elää ja muuttuu. Turunen työskentelee Helsingissä ja opiskelee Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

Muistojen kerääjä 
2022, veistos 

Unilelu. Pyhä esine. Haudan vartija. Vapaus. Poismeno ja jälleensyntymä. Leikki leikkinä. Tieto lisää tuskaa. Nahka vaihtuu. Ssssssssss 

Kuvat: Jarno Jussila, Vertti Turunen

Alina Uura 
2001, Helsinki 

Taiteilija Alina Uura on ottanut luontevasti tarkkailijan roolin itselleen. Tarkkailijana oleminen ei ole sama asia kuin olla ujo tai hiljainen, päinvastoin Uura pitää silmänsä jatkuvasti auki, pysyy valppaana ja avoimena uusille kokemuksille ja ajatuksille sekä pyrkii laajentamaan sekä visuaalista että kokemuksellista kirjastoaan. Tarkkailijan rooli pitää sisällään myös keräilijän luonteen, joka näkee kaikessa jotain mielenkiintoista, ja loputtoman uteliaisuuden, mikä heijastuu vilpittömänä kiinnostuksena muihin ihmisiin ja taiteilijoihin.

Artefakti 
2020–2022, maalaussarja 

Artefaktit syntyvät tarpeestani rauhoittua ja kokea olevani kontrollissa. Luon teosteni avulla maailmaa, jonka staattisen ja kolkon ulkoasun taakse piiloutuu monimutkaisia sääntöjä sekä rikas universumi, joka ei heti ensisilmäyksellä paljasta itsestään kaikkea. Tunnelataukset, persoonallisuus ja poliittiset vaikutteet on hiljennetty ja piilotettu. Jäljelle on jäänyt ilmeettömyys, joka kuitenkin rakoilee paikoitellen. 

Artefaktien maailmassa on toinenkin puoli, leikkisämpi jopa. Nimensä mukaisesti artefakti on jotain rakennettua ja keinotekoista, jotain mitä ei ole luonnossa sellaisenaan. Muokkaan ja väännän jo valmiina olevaa maailmaamme ja tarkastelen, miten se taipuu, miltä se näyttää silmieni läpi ja miten pitkälle voin viedä meille tutun niin, että se ei muistuta meitä enää mistään.  

Kuvat: Jarno Jussila, Alina Uura

Juulia Vanhatalo 
1998, Tampere 

Juulia Vanhatalon pyrkimyksenä on kuvata ihmisten ja ympäröivän maailman välisiä yhteyksiä. Hänen teoksensa paljastavat epäkohtia maailmassa, mutta mahdollistavat silti mukavuuden ja inspiraation tunteita. Hän keskittyy usein pieniin yksityiskohtiin ja asioihin, joita ei voi nähdä, vaan ainoastaan tuntea. Liikkuvan kuvan parissa työskentelemisen lisäksi Vanhataloa inspiroi myös uusien tekniikoiden kokeilu ja hän etsii jatkuvasti uudenlaisia tapoja kuvata erilaisia aiheita.

Filtteri 
2022, video 

Olemme nykyisin yhä tottuneempia näkemään sosiaalisessa mediassa filttereitä todellisten kasvojen sijaan. On aiempaa vaikeampaa erottaa autenttisia kuvia editoiduista. Tämä synnyttää haitallisia kauneuskäsityksiä ja epärealistisia tavoitteita, joita odotamme sekä itseltämme että toisilta. Videoteos Filtteri kyseenalaistaa kaiken sen vaivannäön, jota pidämme tarpeellisena ennen kuin voimme julkaista kuvan itsestämme internetissä. Teoksessani yhdistän todellisen keinotekoiseen, ja kutsun sinut tarkastelemaan asiaa omasta näkökulmastasi. 

Kuvat: Jarno Jussila, Linus Otsamo

Karun Verma 
2001, Helsinki 

Karun Verma on helsinkiläinen valokuvaaja ja taiteiden tutkimuksen opiskelija. Verma käsittelee taiteellisessa työssään ihmisyyden moniulotteista käsitettä usein suhteutettuna ympäröivään yhteiskuntaan, kulttuuriin ja ympäristöön. Hänen työssään visuaalinen narratiivi perustuu laajalti identiteetin käsitteeseen sekä kriittiseen näkökulmaan. Vermalle ominainen kerronnan väline on dokumentaarinen valokuva.

Pelätyt nuoret 
2022, valokuvasarja 

Ennakkoluuloja, paheksuntaa, välinpitämättömyyttä, närkästystä, pelkoa. Näitä tuntemuksia kohdistuu Helsingin kaduilla elävään nuorisokulttuuriin, josta media on kirjoituksia täynnä. Kovimman tarkastelun kohteeksi päätyvät rodullistetut nuoret miehet. Olemme suosittu keskustelunaihe. Niin suosittu, että keskustelu käydään usein puolestamme. Puhutaan jengeistä, väkivallasta, rikollisuudesta. Unohdetaan kaikki muu. 

Pelätyt nuoret sai alkunsa turhautuneisuudesta, mutta halusta näyttää. Se on dokumentti nuorisosta, joka elää jatkuvan negatiivisen huomion kohteena kriittisten katseiden alla. Uskalla katsoa, kysyä, puhua. Älä jätä luulon varaan. 

Kuvat: Jarno Jussila, Karun Verma

Olivia Viitakangas 
1999, Lahti 

Olivia Viitakangas on kamerapohjaisen median, tilallisuuden ja tekstin parissa työskentelevä kuvataiteilija. Häntä kiinnostaa arkistointi tekona sekä se, miten ihmiset keräävät ja tallentavat tietoa. Kesällä 2022 Viitakangas pyrki arkistoimaan erään puiston toimiessaan Seinäjoen taidehallin kesäkuvataiteilijana. Hän tarkastelee teoksissaan yhteiskuntamme käytäntöjä usein simuloinnin ja fiktiivisyyden kautta.

Sirpaleenkerääjä 
2021–2022, installaatio 

searchlog(sirpaleenkerääjä0–06.09.22)

23.08.21/ O. Viitakangas, prosessoitu  
27.08.21/ O. Viitakangas, haastattelu 
31.08.21/ O. Viitakangas, sopimus 
01.09.21–/ O. Viitakangas, työsuhde  
01.03.22/ nuorempi sirpaleenkerääjä, päätös rekrytointiprosessin aloittamisesta 
22.01.–04.02.22/ nuorempi sirpaleenkerääjä, haku auki 
10.02.22/ nuorempi sirpaleenkerääjä, hakemusten käsittely 
14.03.22/ L. Hietanen, haastattelu 
14.03.22/ S. Tammilehto, haastattelu 
30.03.22/ L. Hietanen, sopimus 
01.04.–30.09.22/ L. Hietanen, työsuhde

Kuvat: Jarno Jussila, Olivia Viitakangas

Ada Vuorinen & Venla Vuorinen 
2002 & 2005, Helsinki 

He tuumivat hetken tietokoneen ääressä, päättivät sitten täysin hylätä alkuperäisen suunnitelmansa ja lähteä tutkimaan taiteen vielä kartoittamattomille alueille. Jos he päättävätkin ryhtyä työhön lopputulema on riippuvainen tekijänsä kulloisistakin mielijohteista. Ja mielijohteet taas ovat yhtä ohitse kiitäviä kuin hemmotellun kotikissan mielenliikkeet. Työssään he haluavat avata reittejä mahdollisiin maailmoihin, herättää ne eloon kuvan ääriviivojen ulkopuolellakin ja puhaltaa kipinän siihen tarinaan, joka jatkaa matkaansa mielissämme. Aseekseen he valitsevat kynän ja alustakseen animaation, koska taiteessa on pohjimmiltaan kyse tarinoista.

Catmotion 
2022, animaatio, hahmofiguurit 

Työmme halki kulkevat vakaasti samat aihepiirit: rakkaus arkkitehtuuriin, merenkulkuun ja kissoihin. Catmotion-videoinstallaation ideana on avata kurkistusaukkoja vieraisiin maailmoihin ja vangita hetkiä niitä asuttavien kissojen elämästä. Töidemme ytimessä ovat fiktiiviset maailmat, jotka elävät jatkuvan kehitystyön tuloksena. Toivomme, että katsojalle välittyy tunne laajemmasta maailmasta, joka hengittää ja elää kuvan ääriviivojen ulkopuolella.

Catmotion on sekä tutkimus animaation tekniikasta että pohdinta arkipäiväisyyden ja seikkailun rajan hauraudesta. Kun asioita pysähtyy tarkastelemaan tarpeeksi läheltä, huomaa näiden hetkien maagisen potentiaalin. 

Kuvat: Jarno Jussila, Ada Vuorinen & Venla Vuorinen

俞越 (Yu Yue) 
2004, Hangzhou, Kiina 

Hän on lukiolainen, joka on todella innostunut taideteoksista ja luonnontieteistä, uusi tulokas. Yu Yue työskentelee valokuvauksen parissa mutta kokeilee aktiivisesti myös muunlaisia kuvataiteen muotoja. Hänen tarkoituksenaan on näyttää uteliaisuutensa maailmalle teostensa kautta sekä samalla antaa prosessin hoivata itseään.

Merimaisema 
2021, valokuvasarja 

Teos tallentaa melko vaikean ajanjakson. Tehdessäni sitä kärsin vaikeuksista, joista suurin osa teistä tuskin piittaa pätkääkään. Pyydän, ettet kuitenkaan käytä kärsimystä teoksen taustavärinä. Tutki ihastuttavaa maisemaa mielikuvituksesi avulla ja anna itsesi sulautua siihen.

Kuvat: Jarno Jussila, 俞越

Rong-Ci Zhang 
2000, Taichung, Taiwan 

Rong-Ci Zhang on useita taidemuotoja hyödyntävä tarinankertoja, joka valitsee välineensä teoksen ja tilanteen vaatimusten mukaan. Hänen taiteensa luotaa aktivismiin liittyviä ajattelutapoja, kulttuurisia kohtaamisia, identiteetin ja sosiaalisen tasa-arvon kysymyksiä sekä sitä, miten geopolitiikka voi kytkeytyä taiteeseen huolehtivalla ja hellällä tavalla.

Kylmän vyöhykkeen sademetsä 
2021–2022, installaatio 

Teos sai alkunsa pakotetusta kuukauden kestäneestä matkasta Taiwanista Hongkongiin vuosien 2020 ja 2021 välillä. Matkaan sisältyi kaksi viikkoa karanteenia ja kaksi viikkoa odotusta vailla tietoa, milloin voisin lähteä, sillä tarvitsin pandemian takia oleskeluluvan päästäkseni Suomeen. Tarinassa kerronta etenee lineaarisesti ja liittyy siihen, miten vesi liikkuu ja mihin se kuljettaa venettä. Kun tuijotin Victoria Harbouria Hongkongissa, meri kysyi minulta: ”Mikä meri on edessäsi? Ajelehditko vai hallitsetko liikettä?” Kysymykset ovat avoimia kaikille vastauksille.  

Valokuvatut käsien eleet paperilla kertovat paljon aikeistaan: ottaa kiinni, näyttää suuntaa.  
Vesi virtaa alaspäin, kulho ottaa sen kiinni, vedestä tulee kulhon muoto. Käsille ja vedelle voidaan antaa loputtomasti muotoja. 

Kuvat: Jarno Jussila, Rong-Ci Zhang