Räjähdyksenomainen paljous ja pelkistetty viivapiirrosestetiikka, ääni ja äänettömyys, säikkyvä valo ja äkillisesti pimenevät kuvaruudut – japanilainen säveltäjä ja taiteilija Ryoji Ikeda (1966, Gifu) valtaa museon luolamaiset tilat tarkan äänimaiseman ja liikkuvan kuvan keinoin. Datan visualisointiin, rytmiin, valoon ja ääneen perustuvat installaatiot käsittelevät maailmankaikkeuden näkymättömät ulottuvuudet ja havainnon rajat miltei matemaattisella tarkkuudella. 

Pariisissa ja Kiotossa työskentelevän Ikedan teoksia ja musiikkiesityksiä on nähty sekä kuultu museo- ja tapahtumakontekstissa ympäri maailman. Amos Rexin arkkitehtuurin innostama kokonaisuus on Ikedan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa. Viiden installaatioiden joukossa nähdään kaksi uutta teosta, joiden lähtökohtana on ollut taiteilijan välitön tilakokemus.  

Vuosina 2019–2023 valmistuneet teokset ovat kaikki osa datauniversumia ja havainnon rajoja käsittelevää laajempaa jatkumoa. Jokainen teos ottaa oman tilansa, mutta on samalla dialogissa museon mittakaavan, muotojen sekä näyttelyvierailijan kanssa. Katsojalla on mahdollisuus lähestyä teoksia analyyttisina tietoverkostoina tai uppoutua taiteilijan luomaan tila- ja ääniavaruuteen puhtaasti aistituntemuksen kautta. 

Ikedan taiteelliset juuret juontuvat 1980- ja 1990-luvuille, jolloin hän oli aktiivinen elektronisen musiikin kentällä sekä dj:nä että japanilaisen Dumb Type -multimediakollektiivin ääniteknikkona- ja suunnittelijana. Myöhemmin Ikeda keskittyi omaan musiikilliseen tuotantoonsa ja halusi säveltää musiikkia ilman kulttuurisia mielleyhtymiä. Taiteilijan ilmaisu laajeni 2000-luvulla myös visuaalisen taiteen kentälle, ja käsittää nykyään mm. audiovisuaalisia installaatioita ja konsertteja, akustisia performansseja sekä paikkasidonnaisia, myös julkisiin tiloihin suunniteltuja teoksia. Sarjallisesti ja systemaattisesti työskentelevällä taiteilijalla on useita teossarjoja ja projekteja (esimerkiksi datamatics 2006–, spectra 2001–, micro | macro 2015–), joita hän on työstänyt vuosien tai jopa vuosikymmenten ajan.

Tutkiva ote on läpäissyt Ikedan taiteellista tuotantoa varhaisimmista sävellyksistä lähtien, jolloin taiteilija rakensi kokeilevia, sinusaaltoihin ja valkoiseen kohinaan perustuvia äänimaisemia. Hän ammentaa vaikutteita myös merkittävistä tieteellisistä tutkimushankkeista, ja on tehnyt yhteistyötä eri fysiikan ja matematiikan alan ammattilaisten kanssa. Osa Amos Rexissä nähtävistä teoksista perustuvat mm. NASAn, Human Genome -projektin ja CERNin massiivisesta aineistosta kerättyyn dataan. 

Taiteilija tulkitsee tieteen tapaa kategorisoida dataa, mutta säveltää datakokonaisuuksille audiovisuaalisen rytmin ja komposition. Oli kyse sitten pikselistä, ääniaallosta, tilasta tai datasta, Ikedalle ne kaikki ovat osa sävellysprosessia. Hänen teoksensa kääntävät näkymättömän näkyväksi ja tuovat kokemukseen mukaan äänen taajuuksia, joita emme yleensä kohtaa museossa.  

Näyttelyn on kuratoinut Terhi Tuomi. 

Teokset sisältävät välkkyvää kuvaa, näyttelyn ensimmäinen teos myös nopeasti vilkkuvaa strobovaloa.

Näyttely sisältää kovaa ja korkeaa ääntä. 

Näyttelyssä on pimeää.

Teokset sisältävät välkkyvää kuvaa, näyttelyn ensimmäinen teos myös nopeasti vilkkuvaa strobovaloa.

Näyttely sisältää kovaa ja korkeaa ääntä. 

Näyttelyssä on pimeää.

Ryoji Ikeda: mass (2023). Kuva: Stella Ojala / Amos Rex

mass

massa
2023, audiovisuaalinen installaatio

materiaalit: projektori, tietokone, kaiuttimet 
mitat: mitat vaihtelevat 
konsepti, kompositio: Ryoji Ikeda 
ohjelmointi: Tomonaga Tokuyama

Uusi, paikkasidonnainen teos mass (massa), hallitsee ensimmäisen salin lattiapintaa stroboskooppisella videokuvalla. Massa yhtenä fysiikan perussuureista voidaan kokeellisesti määritellä kehon hitauden mittana. Se voi tarkoittaa myös suurta määrää yhteen pakkautuneita ihmisiä tai esineitä. Neliönmuotoinen audiovisuaalinen installaatio perustuu sykkivän valkoisen valon ja sen seassa lipuvien raskaiden mustien kappaleiden vastakohtaisuuteen. Hitaasti liikkuvat pyöreähköt mustat kappaleet vaikuttavat nielevän valtavan määrän tietoa kuten mustat aukot. Kun "informaation ylikuormitus" saavuttaa kriittisen pisteen, kappaleet romahtavat ja uusia ilmaantuu. 

Mustavalkoisuus ja voimakkaat kontrastit ovat Ikedan tuotannolle tunnusomaisia. Värillä ja valolla on sisällöllinen merkitys. Ihminen näkee valon eri aallonpituudet väreinä; valkoinen valo puolestaan sisältää kaikki eri aallonpituudet. Fysikaalisessa merkityksessä valkoinen valo sisältää siis kaikki värit ja filosofisesta näkökulmasta katsottuna voidaankin ajatella, että se näin ollen sisältää kaiken tiedon. Musta väri taas syntyy valon puutteesta. Fysiikassa termiä musta kappale käytetään kuvaamaan ideaalista kappaletta, joka sitoo itseensä kaiken siihen kohdistuvan säteilyn, eikä heijasta lainkaan valoa.  

Tässä abstraktissa ja metafyysisessä teoksessa mustien elementtien rauhallisen liikkeen ja valkoisen valon voimakkaan värähtelyn yhdistelmä vahvistaa ristiriitaa. Teokseen kuuluvan äänen eri taajuudet ja rytmi levittäytyvät aaltoliikkeellään saliin kuin näkymätön organismi, jonka voi sekä kuulla että tuntea. Tilassa olevat teokset, mass (massa) ja spin (kierre),  punoutuvat yhteen, ja vierailijat voivat nähdä ne samanaikaisesti seisoessaan tietyssä kohdassa.

Ryoji Ikeda: spin (2023). Kuva: Tuomas Uusheimo / Amos Rex

spin 
kierre 
2023 

materiaalit: laser projektori, tietokone, kaiuttimet 
mitat: mitat vaihtelevat 
konsepti, kompositio: Ryoji Ikeda 
ohjelmointi: Tomonaga Tokuyama 

Näyttelyä varten suunniteltu spin (kierre) rajaa lasersäteellä hohtavan geometrisen kuvion korkealle katsojan pään yläpuolelle. Visuaalisesti kolmiulotteiselta vaikuttava liikkuva kehä piirtyy pimeyteen museon pyöreän ikkunan pinnalle yhä uudelleen ja uudelleen. Vailla alkua, suuntaa tai loppua se leijuu painovoimattomana katonrajassa ja kiertyy Möbiuksen nauhan lailla alinomaa nurinpäin. Havaitsemme kuvion jatkuvana elliptisenä muotona, mutta se on itse asiassa lukuisten pisteiden summa. 

Monokromaattinen, eli vain yhtä valon aallonpituutta ja väriä sisältävä laservalo, on erityisominaisuuksiensa vuoksi käytössä erilaisilla aloilla, kuten lääketieteessä ja teollisuudessa. Sädettä hyödynnetään esimerkiksi mittaamisessa, polttamisessa ja leikkaamisessa, ja se voi siksi assosioitua esimerkiksi laboratoriotutkimuksiin. Muotokieleltään spin (kierre) edustaa Ikedan tuotannossa toistuvia, geometriseen muotoon ja analyyttiseen viivapiirrokseen perustuvia teoksia, joiden juuret juontuvat vuoteen 2000 saakka. 

Ryoji Ikeda: data-verse 1 (2019). Kuva: Tuomas Uusheimo / Amos Rex

data-verse 1
2019, audiovisuaalinen installaatio

materiaalit: DCI-4K DLP projektori, tietokone, kaiuttimet 
mitat: vaihtelevat  
kesto: 11min 40s  
konsepti, sävellys: Ryoji Ikeda 
tietokonegrafiikka, ohjelmointi: Norimichi Hirakawa, Tomonaga Tokuyama, Satoshi Hama, Ryo Shiraki 
komissioinut: Audemars Piguet Contemporary 
erityiskiitokset: The Vinyl Factory 
 
Valtava audiovisuaalinen installaatio data-verse halkaisee museon suurimman kupolisalin kahtia. Teos koostuu kolmesta itsenäisestä osasta, joista kaksi on esillä näyttelyssä.  Katsoja kohtaa salissa ensin trilogian ensimmäisen osan, joka sai ensiesityksensä Venetsian biennaalissa vuonna 2019.  
 
Universumia käsittelevää dataa hyödyntävä teos on lineaarinen matka tieteiskuvaston ja data-analytiikan maailmassa. Matkasta punoutuu asioiden ja näkökulmien sisäkkäinen verkosto. Lähtöpiste on silmälle näkymättömällä mikrotasolla, mutta matka etenee ihmiskehon ja ihmisen ympäristön läpi ja jatkuu aina galaksiin, makrotason ulottuvuuteen asti. Katsoja on pieni sekä vyöryvän datamäärän äärellä että fyysisesti projisointipinnan edessä.  

Teoksen leikkaukset ovat teräviä ja jokaisen kohtauksen kesto on suunnitelmallinen. Konserttisävellyksen tapaan teos sisältää crescendon, jossa tunnelma kasvaa, laajenee, räjähtää ja lopulta hiljenee. Matematiikka ja musiikki ovat lähellä toisiaan, ja myös tämän teoksen kohdalla jokaisen ajoituksen on laskettu sopivan sekunnilleen kokonaispartituuriin.

Ryoji Ikeda: data-verse 2 (2019). Kuva: Tuomas Uusheimo / Amos Rex

data-verse 2
2019, audiovisuaalinen installaatio
 
materiaalit: DCI-4K DLP -projektori, tietokone, kaiuttimet 
mitat: vaihtelevat  
kesto: 11min 40s  
konsepti, sävellys: Ryoji Ikeda 
tietokonegrafiikka, ohjelmointi: Norimichi Hirakawa, Tomonaga Tokuyama, Satoshi Hama, Ryo Shiraki 
komissioinut: Audemars Piguet Contemporary 
erityiskiitokset: The Vinyl Factory 

Suuren kupolisalin halkaisevan seinän toiselle puolen on projisoitu data-verse -trilogian toinen osa. Teos pohjautuu samaan aineistoon kuin ensimmäinen osa ja lineaarinen draamankaari on sama, mutta teokseen valikoitunut data on eri. 

Ikeda on halunnut esittää trilogian osat tilassa siten, että katsojan on mahdollista keskittyä yhteen datajatkumoon kerrallaan, mutta osat ja ääni on synkronoitu yhteen. Teos alkaa protonien törmäyskokeilla ja kiidättää katsojan läpi yksityiskohtaisen DNA-sekvenssin ja eri ruumiinosien skannauksen. Matka jatkuu globaalin verkkoliikenteen, ilmaston sekä maapallon magneettikentän toiminnan kautta supernovien kavalkadiin, eli kuvaketjuun tähtien räjähdyksistä. Visuaalinen datasukellus vie läpi miljardien galaksien ja päättyy tähän mennessä havaitun universumin rakenteeseen.  

Teoksessa sekoitetaan keskenään niin kvanttifysiikkaa, genetiikkaa kuin maailmankaikkeuden kuvastoa. Tilaa hallinnoi myös siniaaltoon, valkoiseen kohinaan ja eri taajuuksiin perustuva ääni, joka yhdessä kuvan kanssa leikkaa pimeää salia tarkasti. Teoksessa esitetty informaatio ja data on tieteellisesti totuudenmukaista, mutta taiteilijalle kokonaisuus on ennen kaikkea datasta ja äänestä rakennettu matemaattisen täsmällinen sävellys ja visuaalinen kompositio.

Ryoji Ikeda: data.gram [n°5] (2023). Kuva: Tuomas Uusheimo / Amos Rex

data.gram [n°5]
2023, audiovisuaalinen installaatio

materiaalit: LED-näytöt, tietokone 
mitat: 71,7cm x 41,6cm / näyttö 
48 sekuntia jatkuva luuppi  
konsepti, kompositio: Ryoji Ikeda 
tietokonegrafiikka, ohjelmointi: Norimichi Hirakawa, Ryo Shiraki, Tomonaga Tokuyama 

data.gram [n°5] koostuu yhdeksästä itsenäisestä teoksesta erillisine kuvaruutuineen, jotka on synkronoitu soimaan yhdessä. Datagram tarkoittaa verkon kautta kulkeutuvaa tietopakettia. Teoksen materiaali on suodattunut taiteilijan data-verse -teossarjaa varten tekemästä tutkimustyöstä ja pohjautuu trilogian kolmanteen osaan, mutta tulkitsee sen teemoja uudelleen. data.gram -teoskokonaisuuteen kuuluu kaikkiaan 41 osaa, mutta Amos Rexin näyttelyyn taiteilija valitsi valtavasta tietojoukosta mukaan yhdeksän näkökulmaa, jotka ovat nyt esillä ensimmäistä kertaa.  

Hämärä tila dataikkunoiden ympärillä on häivytetty ja huomio kiinnittyy ryhdikkääseen näyttörivistöön. Yksittäiset osat käsittelevät maailmaa kolmessa eri tasossa. Ensimmäisen tason mikroskooppinen maailma sisältää dataa hadron-hiukkasten törmäyksistä, virusten molekyylirakenteesta ja DNA-sekvenssistä: mutaatioista ja limahomeista. Toinen taso koostuu ihmiskehon ja -aivojen sekä satelliittiliikenteen tiedoista. Kolmas taso käsittää luonnon makroskooppisen maailman, jonka datavirta liittyy Marsiin ja Linnunradan galaksiin. 

Teoksen ruudut vertautuvat ensemble-rakenteen moniääniseen kokoonpanoon. Jokainen dataruutu toimii yhtenä ”äänenä”. Katsoja voi keskittyä katselemaan yhtä ruutua ja näkökulmaa kerrallaan tai tarkkailemaan useita ruutuja yhtä aikaa. Datan jakaminen rinnakkain eri näytöille saa silmän liikkumaan ruudulta toiselle ja muistuttaa datan samanaikaisesta ja pirstaloituneesta rakenteesta, jonka kohtaamme nykyisessä tietoyhteiskunnassamme jatkuvasti. 

data.gram on uusi sarja ja osa Ikedan jo vuonna 2006 alkanutta datamatics-projektia, jonka lähtökohtana on datan monimuotoisuuden havainnoiminen. Edelleen jatkuva projekti sisältää audiovisuaalisia konsertteja, installaatioita, julkaisuja ja CD-levyjä. Näiden erilaisten kokeilujen avulla taiteilija on pyrkinyt materialisoimaan puhdasta dataa.

Ryoji Ikedan maanalaisia näkyjä havainnon uudistumisesta 

Mika Yoshitake 

Syyskuun neljäntenä päivänä vuonna 2001, vain muutama päivä ennen paluutani New Yorkiin, istahdin katsomaan Ryoji Ikedan teosta formula (prototype) Ars Electronica -festivaaleilla Itävallan Linzissä sijaitsevassa Brucknerhausissa. Sysimustassa tilassa vilkkui valojen verkosto täydellisessä synkroniassa sykkivien korkeataajuisten äänten kanssa. Auringonpimennystä muistuttava vaikutelma, sokaisevan valon ja täydellisen pimeyden vaihtelu, voimisti tunnetta aistien sekoittumisesta. Siniaaltojen, valkoisen kohinan ja korviavihlovien äänten tasaiset iskut limittyivät näytön poikki pyyhkiviin ohuisiin vaaka- ja pystyviivojen raidoittamiin geometrisiin kuvioihin. Teoksen muodostama kokonaisuus oli jotain performanssin, konsertin ja ääni-installaation väliltä. Se poikkesi täysin muista festivaaleilla esitetyistä tieteellisen laboratoriomaisista installaatioista. Yleisö odotti näkevänsä taiteilijan, mutta Ikeda ei koskaan tullut esiin. Odotuksen tunne synnytti merkillisen ja tiedostamattoman ajallisuuden vaikutelman, jossa kaikki aistini virittäytyivät synkroniseen partituuriin. Sykkiviin ääniin rinnastuvien turruttavan arkielämän välähdyksien lomaan ilmaantui New York Times’in kansikuvista koostuva virtaava matriisi. Tämä sai aikaan hyvin fyysisenä tuntuvan eksistentiaalisen tietoisuuden, jossa sangen nerokkaasti ennustettiin maailman totaalinen mullistuminen tasan viikkoa myöhemmin, syyskuun yhdentenätoista. 

Elektronisen säveltäjän koulutuksen saanut Ikeda on kahden vuosikymmenen ajan yhdistänyt kokeellisessa työskentelyssään ääntä, multimediaperformanssia ja minimalistisia käytäntöjä tavalla, joka aktivoi tietoisen havainnon rajapintaa. Syksyllä 2001 kokemani ihmiselämän haavoittuvuuden, haurauden ja epävarmuuden hetki resonoi voimakkaasti Ikedan varhaisen työskentelyn kanssa. Hän toimi 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa kiotolaisen vuonna 1984 perustetun Dumb Type -multimediakollektiivin äänisuunnittelijana ja tuottajana. Tanssijoista, koreografeista, muusikoista ja säveltäjistä koostuneen kollektiivin teoksissa käsiteltiin elämän ja kuoleman dikotomiaa sekä teknologian roolia tämän eksistentiaalisen rajan hahmottamisessa. Alkusysäyksen aihepiiriin antoi ryhmän johtohahmon Teiji Furuhashin ennenaikainen kuolema aidsiin vuonna 1995. Ikeda aloitti kollektiivin äänisuunnittelijana teoksessa S/N, jossa hyödynnettiin tieteestä ja tekniikasta omaksuttua signaalikohinasuhdetta. Teoksessa käsiteltiin seksuaalisuuden, sukupuolen ja vähemmistöjen oikeuksien politiikkaa sekä aids-kriisiä esiintyjien kehojen ollessa melusaasteen ja valvonnan kohteena. Terävän huumorin keinoin syrjinnän ongelma muuntui teoksessa kohti painokasta rakkauden kieltä. Välineenä toimi multimediaalinen kommunikaatio, jossa kehon kieli yhdistyi tietokoneverkkoihin. Metodologisesti Dumb Type -ryhmä lähestyi filosofi Akira Asadan ajattelua. Tämän vuonna 1983 ilmestynyt kansallinen menestysteos Kōzō to chikara: kigōron o koete [Rakenne ja voima: semiotiikan tuolle puolen] johti ”uuden akatemismin” syntyyn. Postmoderni nousi ryhmän visuaalisessa tulkinnassa historian ja tiedon ihanteelliseksi rajaksi."Rihmoittuvaa, epäyhtenäistä, hajanaista ja moninaista"i käsittelevien ajatusten pohjalta Japani määriteltiin merkkien sekoitukseksi ja television sekä mainosten valloittamaksi hyperreaaliseksi tilaksi. Tuona Shōwa-kauden jälkeisenä historiallisesti käänteentekevänä ajanjaksona Neuvostoliitto romahti, Berliinin muuri murtui ja kommunismi hajaantui. Yhteiskunnan mullistukset määrittivät Dumb Typen identiteettipolitiikkaa, rajoja ja rajoituksia sekä sen jokapäiväistä elämää käsittelevää kansainvälistä työskentelytapaa.  

Dumb Typen kanssa tehtyjä projekteja seuraavina vuosina Ikeda asui ja työskenteli ensin New Yorkissa ja asettui sitten asumaan Pariisin ja Kioton välille. Hän alkoi vähitellen jalostaa Dumb Typelle tekemäänsä teknistä työtä kohti ainutlaatuista henkilökohtaista työskentelytapaa, jossa hän keskittyi yhä enemmän ääneen ja valoon raaka-aineena sekä niiden universaaliin olemukseen fyysisinä ja materiaalisina ilmiöinä. Teoksessa formula Ikedan äänen ja valon parissa tekemät tutkimusmatkat yhdistyivät sarjaksi synkronoituja audiovisuaalisia sävellyksiä, joihin sisältyi sekä moninaista dataa että variaatioiden sarjallisuutta. Vähitellen tästä versoi kiinnostus hyödyntää kvanttimekaniikan, genetiikan, proteomiikan, astrofysiikan ja kosmologian aloihin liittyvää tietoa. Puhtaan empiirisen datan tasavertainen esittäminen ilmentää Ikedan omaksumaa antroposentrismin kyseenalaistavaa eettistä asennetta. Antroposentrismillä tarkoitetaan filosofista ajattelutapaa, joka asettaa ihmisyyden etusijalle ja pitää ihmistä muita olentoja tärkeämpänä. Ikedan tapa keskittyä eksplisiittisesti datan suhteellisuuteen sekä materian epähierarkkiseen esittämiseen erilaisilla aika- ja tila-asteikoilla heijastaa puolestaan spekulatiivista realistista filosofiaa. Siinä pidetään tärkeänä aistihavainnon jatkuvaa uudistumista lajien välisen riippuvuuden ja rinnakkaiseloon liittyvän toiminnan kautta. Etenkin koronaviruksen aikakaudella Ikedan työskentelytapa kannustaa pohtimaan kehojemme haavoittuvuutta suhteessa elottomiin ilmiöihin maailmassa, jossa kaikki olennot, mikroskooppisen pienestä valtavan suureen, ovat samalla ontologisella lähtöviivalla. 

Ryoji Ikeda: data-verse 1 (2019). Kuva: Stella Ojala / Amos Rex

Ikedan multimediatyöskentelyn hienostunutta yksinkertaisuutta on kuvattu taidehistorian käsittein ”neo-moderniksi”.ii Vastakohtana postmodernien käytäntöjen rihmoittuvalle hajaantumiselle ja tila-aikavaikutelman romahdukselle, neo-moderni seurailee muodon ja abstraktion perinnettä, joka on tyypillistä erityisesti konstruktivismille, minimalismille, optokineettiselle taiteelle ja valo- ja tilataiteelle. Vertailukohtia voi hakea yhtä hyvin Joseph Albersin, Brice Mardenin ja Agnes Martinin ankarista maalauksista kuin Dan Flavinin, Bruce Naumanin, Robert Irwinin ja James Turrellin valonhehkuisista installaatioista. Ikedan työskentely on ”herkkyydessään sukua näille edeltäjille” osana ”neo-modernististen äänitaiteilijoiden sukupolvea, joka tutkii esteettisen materian perusmuotoja ja havainnon edellytyksiä yhtä aikaa henkisellä ja tieteellisellä tasolla.”iii Nämä taiteelliset käytännöt osallistuvat ”modernismin jatkumoon ja uudelleentulkintaan”.iv Samalla niiden materiaalisuus, fyysisyys ja vaikeammin hahmottuvat fenomenologiset puolet herättävät kiehtovia kysymyksiä siitä, miten tietoisia olemme esineitä ja maailmaa koskevien havaintojemme mahdollisuuksista ja rajoista. 

Ikedan näyttely Amos Rexissä koostuu kolmesta erillisestä osasta. Ne mukautuvat maanalaiseen arkkitehtoniseen tilaan havainnoiden maailmaa datan audiovisuaalisena käännöksenä. Näyttelyn aloittaa uusi neliön muotoinen teos mass (suom. massa), joka perustuu valoon ja ääneen. Teoksessa nähtävä pyöreähkö ellipsi näyttäytyy kuin planeettana, jonka massa leijuu valkoisessa valossa. Osiota täydentää uusi kineettinen laserveistos spin (suom. kehä). Seuraavassa osuudessa esillä olevat data-verse 1 ja 2 kuuluvat data-verse-trilogiaan, joka nähtiin ensimmäisen kerran Venetsian biennaalissa vuonna 2019. Teoskokonaisuuteen on kerätty dataa useista tieteellisistä instituutioista, kuten NASAsta (National Aeronautics and Space Administration), CERNistä (Organisation européenne pour la recherche nucléaire) ja Human Genome Projectista sekä avoimista lähteistä. Sarjan teoksissa algoritmisista toiminnoista, prosesseista ja muunnelmista muodostuu visuaalisia ilmauksia. Kokonaisuus pohjautuu viisitoista vuotta jatkuneeseen tutkimustyöhön, jossa avoimen datan kokonaisuuksien avulla pyritään vähä vähältä hahmottamaan fyysistä todellisuutta, alkaen subatomisista ilmiöistä ja ihmisen anatomiasta ja jatkuen kohti universumin kokonaisuuden ja siihen sisältyvän räjähtävän aurinkoenergian kartoittamista. Äänen ja kuvan kokonaisuus muodostaa kokonaisen sinfonian, joka samalla muistuttaa meitä maailmankaikkeuden epäjärjestyksestä. Näyttelyn viimeisessä osassa nähtävä data.gram [n°5] levittäytyy yhdeksälle näytölle. Teos yhdistelee intiimissä inhimillisessä mittakaavassa olevaa tieteellistä dataa, johon sisältyy äärimmäisen mikroskooppisia äänen ja kuvan elementtejä. Näyttelyn osat pukevat olemassaolon eri ulottuvuuksia audiovisuaaliseen asuun. Metodologisessa mielessä ne kuvaavat Ikedan työskentelyn eri puolia, joihin lukeutuu valoon perustuva äänen visualisointi, maailmankaikkeuden entropinen kartoitus sekä anatomisen datan intiimi mittakaava.  

Ikedan äärimmilleen abstrahoidut teokset ovat älyllisesti kiehtovia, mutta samalla ne tarjoavat katsojalle myös erittäin voimakkaan fyysisen kokemuksen. Teokset viittaavat Marcel Duchampin luovan eleen suuntaan tavassa, jolla ne tietoisesti avautuvat moninaisille tulkinnoille ja luottavat katsojan subjektiiviseen kokemukseen teoksen täydentäjänä.v Tämä mahdollistaa havainnon jatkuvan uudistumisen puhtaiden ilmiöiden kautta – mikä onkin Ikedan työskentelyä määrittävä ydinperiaate.  

* Tämä teksti on muokattu esseestäni "Ryoji Ikeda's Visions of Perceptual Renewal" Ryoji Ikeda: yksityisnäyttely. (Teksti ilmestyi ensimmäisen kerran Hirosakin nykytaiteen museon 2022 kevät/kesä -näyttelyohjelman virallisessa esitteessä Ryoji Ikeda) 

Haastattelussa taiteilija Ryoji Ikeda ja haastattelijana Amos Rexin kuraattori Terhi Tuomi 

TT: Taiteellisessa työskentelyssäsi ääni ja kuva kietoutuvat toisiinsa. Taustasi on kuitenkin musiikin puolella. Miten tämä ainutlaatuinen työskentelytapa syntyi? Näetkö nämä kaksi taidemuotoa erillisinä vai muodostavatko ne yhtenäisen kokonaisuuden?  
  
RI: Kuvataide ja musiikki ovat tietysti erilaisia, mutta molemmat ovat saman taiteeksi kutsutun perheen jäseniä. Minulla on tapana katsoa taidetta yleisemmästä näkökulmasta sen sijaan, että näkisin sen maalaustaiteen, kuvanveiston, musiikin tai tanssin kaltaisten erillisten kategorioiden muodostamana kokonaisuutena. Kun lähestyn taidetta taiteena, se laajenee ja näyttäytyy minulle avarana ja monimuotoisena. En halua pysytellä joko musiikin tai kuvataiteen kentällä, sillä se rajoittaisi luovuutta ja taiteellista vapautta. Mieluummin risteän molemmille alueille ja liikun myös niiden ulkopuolella, kuten olen tehnyt jo usean vuoden ajan.  

TT: Olet kuvaillut musiikkia joksikin sellaiseksi, jota kukaan ei näe, mutta jonka kaikki voivat tuntea. Minusta tämä on osuva kuvaus. Musiikkisi voidaan kokea kehon kautta, ja se todella rikkoo musiikin rajoja. Toivoisitko, että kuvataide koettaisiin samalla tavoin välittömästi, ilman tarvetta sanallistaa kokemusta? 
 
RI: Asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Mikä tahansa teokseni voi synnyttää kokijassa fyysisiä ja älyllisiä reaktioita. Ne ovat kuitenkin aina sidoksissa kokijan omaan taustaan ja elämänkokemukseen. En halua ohjata yleisöä tiettyyn suuntaan omalla toiminnallani. En toisin sanoen aseta tavoitetta sille, kuinka taideteos tulisi kokea. Sen sijaan yleisön omat kokemukset luovat ja täydentävät teoksen. Ilman yleisön kokemusta teoksissani ei ole mieltä. 

TT: Voisitko kuvailla luomisprosessiasi? Kumpi tulee ensin, taideteoksen idea vai sitä taustoittava tutkimus? Näetkö visuaalisen lopputuloksen mielessäsi etukäteen vai onko lopullinen teos seurausta siitä datan ja informaation virrasta, jota usein hyödynnät materiaalinasi? 

RI: Taiteellinen prosessini perustuu aina säveltämiseen. Nautin erilaisten materiaalien säveltämisestä. Lähestymistapaa on kuitenkin mahdotonta yleistää. Toisinaan suunta näyttää olevan ylhäältä alas, toisinaan alhaalta ylös, ja joskus jotain siltä väliltä. Lisäksi minulle lopputulos merkitsee enemmän kuin prosessi. Lopputulos (teos) on yleisön kokemuksen lähtökohta, kun taas taiteilijalle se merkitsee päätepistettä. Tässä mielessä taiteellinen prosessi on yleisön puhtaan kokemuksen kannalta toissijainen tai jopa täysin tarpeeton.

Ryoji Ikeda: data-verse 2, 2019. Kuva: Stella Ojala / Amos Rex

TT: Kuka tai mikä on vaikuttanut eniten taiteelliseen työskentelyysi? 
 

RI: Luonto on minulle tärkein inspiraation lähde. Joskus tarkastelen sitä tieteellisestä näkökulmasta, toisinaan taas jonkin konkreettisen toiminnan, kuten matkustamisen kautta. Lähestyn luontoa aina osana jokapäiväistä elämää. Saan valtavasti informaatiota ja vaikutteita fyysisen todellisuuden ilmiöistä ja ihmisen toiminnasta. 

TT: Amos Rexissä yleisö kohtaa uusimmat paikkasidonnaiset teoksesi heti ensimmäisessä kupolikattoisessa näyttelyhallissa. Jotkut taiteilijat saattavat kokea Amos Rexin vahvan arkkitehtuurin haastavana, mutta sinun tapauksessasi katto ja seinät tuntuvat sulautuvan osaksi sävellystä. Työskenteletkö aina tällä tavoin vai voidaanko teoksesi ymmärtää myös irrallaan ympäröivän tilan vaikutuksesta? 
 

RI: Jotkut teoksistani ovat itsenäisiä, kun taas toiset on sidottu tiettyyn paikkaan. Yleisenä periaatteenani on ensisijaisesti kunnioittaa tilaa ja mukauttaa teokset sen antamiin puitteisiin. Myös Amos Rexin näyttelyssä olen noudattanut tätä ajattelutapaa. Kaksi uusista teoksistani on sovitettu juuri tähän tilaan. Niitä voi olla vaikea asettaa näytteille missään muualla. 

 
TT: Lähestymistapasi on erittäin monialainen. Onko jotain sellaista, mitä et toistaiseksi ole tehnyt mutta haluaisit kokeilla? Tai onko jokin teema, joka odottaa vielä oikeaa hetkeä tarkemmalle perehtymiselle? 
 

RI: Enpä tiedä, oikeastaan seurailen vain vaistoani. Uskon saavani vielä hyviä tilaisuuksia kokeilla jotain uutta.  

TT: Datalla on työskentelyssäsi keskeinen rooli eräänlaisena materiaalina. Olet kerännyt monenlaista dataa, jota ovat tuottaneet esimerkiksi NASA, CERN ja Human Genome Project. Olet myös päässyt keskustelemaan useiden eri aloja edustavien asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa. Mikä on mielestäsi tärkeintä, mitä olet oppinut massadata-aineistojen parissa työskentelystä? Onko työskentely muuttanut käsitystäsi maailmankaikkeudesta? 
 

RI: Kyllä. Olen oppinut, että ihmiset ovat maailmankaikkeudessa pieniä kuin pölyhiukkaset, mutta samalla ihmeellisen arvokkaita. Meidän ihmisten pitäisi olla vaatimattomampia, sillä luonto loi meidät ja olemme osa luontoa. 

TT: Lopuksi kysyn vielä, miltä Ryoji Ikedan tulevaisuus näyttää? 

RI: Lapsena näkemykseni tulevaisuudesta oli hyvin valoisa ja optimistinen. Näinä vaikeina aikoina on hyvin hankalaa muodostaa positiivista kuvaa tulevaisuudesta. Pohdin kovasti yksittäisen taiteilijan mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. 

Museossa asuva Ou on ihmeissään Ryoji Ikedan näyttelystä — aivan kuin koko avaruus olisi pudonnut museoon! Ou on lumoutunut näyttelysaleissa vuorottelevista pimeydestä ja valoista, jotka vilkkuvat ja sykkivät. Mitä ääniä sieltä kuuluukaan! Toisina hetkinä jännittää, ja silloin Ou etsii turvallisen ihmisen, jonka kädestä voi pitää kiinni — tai jota halata. Joissain näyttelysaleissa Ousta taas tuntuu, että koko museo liikkuu, ikään kuin olisimme kaikki matkalla johonkin. Miltä sinusta tuntuu?

Kun kaipaat lepoa ja hiukan lisää valoa, on hyvä idea suunnata museon taidepajatilaan Studio Rexiin. Tutustu Lasten Amos Rexiin: amosrex.fi/ou

Astrofysiikka   
Astrofysiikka on fysiikan haara, joka tutkii Maapallon ulkopuolisia kappaleita ja ilmiöitä. 

  
CERN   
CERN on vuonna 1954 perustettu kansainvälinen hiukkasfysiikan tutkimuslaitos, joka sijaitsee Sveitsin ja Ranskan rajalla lähellä Geneven kaupunkia. Lyhenne tulee ranskankielisestä nimestä Conseil Européen pour la Recherche Nucléaire. CERN:in tärkein laite on vuonna 2010 käyttöön otettu LHC (Large Hadron Collider eli suuri hadronikiihdytin). Se on 27 kilometriä pitkä hiukkaskiihdytin, joka on tunnelissa sata metriä maan alla.   
   
Hadroni   
Hadronit ovat hiukkasia, jotka koostuvat kvarkeista. Kvarkit ovat alkeishiukkasia, eli niillä ei ole mitään alirakennetta. Esimerkiksi protonit ja neutronit, joista atomiytimet koostuvat, ovat hadroneita. Kaikki aine koostuu hiukkasista. 

  
Hiukkasfysiikka   
Hiukkasfysiikka on fysiikan haara, joka tutkii todellisuutta kaikkein pienimmässä mittakaavassa ja perustavanlaatuisimmalla tasolla. 

  
Human Genome Project   
Vuosina 1990–2003 toteutunut, Yhdysvalloissa alkunsa saanut tutkimushanke, jonka päätavoitteena oli luoda ensimmäinen ihmisen genomin sekvenssi. DNA:n sekvensointi on prosessi, jossa määritetään nukleotidien (DNA:n rakennusyksiköiden) tarkka järjestys DNA-molekyylissä. Genomi vuorossaan tarkoittaa eliön, esimerkiksi ihmisen koko perimää. Ihmisen perimä on pakattu DNA-ketjujen kolmeen miljardiin emäspariin. Human Genome –projektissa käytettiin niin kutsuttu Sangerin DNA-sekvensointi menetelmää, jota kehitettiin useiden merkittävien teknisten innovaatioiden avulla projektin puitteissa. Projektin tutkimusmateriaali kerättiin varsin kapean kokeiluryhmän varassa, joka on lähiaikoina herättänyt huolta puolueellisuudesta. Human Genome –projektiin osallistui tutkijoita 20 eri yliopistosta ja tutkimuskeskuksesta Yhdysvalloista, Euroopasta, Japanista ja Kiinasta.  
    

Kosmologia   
Kosmologia on fysiikan haara, joka tutkii maailmankaikkeutta kokonaisuutena. 

  
Kvanttifysiikka   
Kvanttifysiikka on perustavanlaatuisin teoriamme siitä, millaista aine on ja miten sen osaset vuorovaikuttavat keskenään. Kvanttifysiikan paljastama todellisuus on hyvin erilainen kuin arkikäsityksemme. Kvanttimekaniikka on kvanttifysiikan yksi alue - joskus myös kaikkea kvanttifysiikkaa kutsutaan kvanttimekaniikaksi. 

 
NASA  
National Aeronautics and Space Administration of the US, eli NASA on Yhdysvaltain liittohallituksen alainen ilmailu- ja avaruushallintovirasto. Se on vastuussa Yhdysvaltain avaruusohjelmasta ja siviili-ilmailun tutkimuksesta. NASA aloitti toimintansa vuonna 1958, maailmanlaajuisen tutkimusprojektin yhteydessä, jolloin sekä Neuvostoliitto että Yhdysvallat lähettivät ensimmäiset satelliittiinsa avaruuteen. NASAn varhaiset ohjelmat suoritettiin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisen kilpailun aiheuttamien paineiden alla, ja oli suoraan osa kylmää sotaa. NASA:lla on nykyään 20 tutkimuskeskusta ja laitosta eri puolilla Yhdysvaltoja, sekä ainoa avaruudessa sijaitseva kansallinen laboratorio. NASA tutkii maapalloa, sen ilmastoa, aurinkokuntaamme ja sen ulkopuolisia alueita, sekä kehittää ja rahoittaa avaruusteknologiaa.  

  
Proteomiikka   
Proteomiikka on proteiinien tutkimuksen lähestymistapa, jossa tietyn näytteen (joka voi olla kudosta, soluja tai biologista nestettä, kuten verta) kaikki proteiinit analysoidaan samanaikaisesti.  
   
Siniaalto  
Siniaalto on puhtaan äänen perusmuoto. Siniaalto koostuu vain yhdestä taajuudesta, joten se kuulostaa tasaiselta ja monotoniselta. Taajuus tarkoittaa sitä, kuinka nopeasti aalto värähtelee. Mitä nopeammin aalto värähtelee, sitä korkeammalta se kuulostaa. Taajuuden yksikkö on hertsi (Hz), joka vastaa yhtä värähdystä sekunnissa. Nuoren ihmisen kuuloalue on noin 20–20 000 Hz. 

  
Valkoinen kohina  
Valkoinen kohina on ääntä, jossa on mukana kaikkia ihmisen kuultavissa olevia äänen taajuuksia yhtä paljon. Sana "valkoinen" on poimittu valo-opista: valkoinen valo sisältää yhtä paljon kaikkia ihmisen silmän nähtävissä olevia valon taajuuksia.  
 
Sanaston laatimisessa on käytetty avoimia lähteitä. Kosmologi Syksy Räsänen on ystävällisesti tarkistanut kaikki tiedot paitsi kohdat Human Genome Project, NASA ja proteomiikka.